Poliisin mukaan uudenvuoden juhlinta on muistuttanut vilkasta viikonloppua

Sisä-Suomen poliisilla on ollut kuluvan vuorokauden aikana tehtäviä noin 650.

Uudenvuodenyö on sujunut tavalliseen tapaan, kerrotaan Sisä-Suomen, Helsingin, Lounais-Suomen, Itä-Suomen poliisien tilannekeskuksista.

Sisä-Suomen poliisin mukaan kuluvan vuorokauden aikana tehtäviä on ollut noin 650. Poliisin mukaan kiinniottoja on häiriökäyttäytymisen takia tehty tavallisen viikonlopun tapaan ainakin Tampereella.

Helsingissä uudenvuoden juhlinta oli kahteen mennessä muistuttanut tavallista vilkasta viikonloppua. Lounais-Suomen poliisin mukaan aattoilta oli ennen puolta yötä jopa tavallista rauhallisempi, mutta puolenyön jälkeen tehtäviä on ollut runsaasti.

Poliisia ovat työllistäneet muun muassa pahoinpitelyt, humalaiset ihmiset ja ilotulitteista aiheutuneet häiriöt.