Poliisipomo päivysti humalassa vappuna

Humalassa vappuna päivystänyt Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö jatkaa työssään toistaiseksi. Länsi-Suomen lääninhallitus päättää ensi viikolla, pidätetäänkö hänet virastaan jutun tutkinnan ajaksi.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat maanantaina. Etelä-Pohjanmaan poliisipäällikkö Esa Ojala vahvistaa asian STT:lle.

Ojalan mukaan apulaispoliisipäällikkö oli vapunpäivänä kotonaan. Hänen tehtävänään oli päivystää ja olla valmiina lähtemään töihin tarvittaessa.

- Hänen olisi siis pitänyt olla selvin päin. Kun häneen otettiin puhelimitse yhteyttä, huomattiin ettei kaikki ole kunnossa, Ojala toteaa.

Puhalluskoe osoitti apulaispoliisipäällikön olleen 1,5 promillen humalassa. Ojalan mukaan mies on aiemmin hoitanut tehtävänsä moitteettomasti.

Juttua tutkitaan mahdollisena virkavelvollisuuden rikkomisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.