Poliitikkojen puolustukset jatkavat Kittilä-käräjillä – ajatus rakenteellisesta korruptiosta kummastutti tiistaina

Kittilän kuntapoliitikkojen virkarikosjutussa äänessä ovat myös keskiviikkona syytettyjen puolustukset. Jo tiistaina urakka pääsi alkuun sen jälkeen, kun syyttäjä oli pitänyt oman asiaesittelynsä. Syyttäjä muun muassa syytti omassa puheenvuorossaan Kittilän kuntapäättäjiä rakenteellisesta korruptiosta, mikä kirvoitti puolustuksissa eriäviä näkemyksiä.

Yhteensä 27:ää kunnanvaltuuston jäsentä ja varajäsentä syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syyttäjän näkemyksen mukaan koko vyyhti sai alkunsa kunnanjohtaja Anna Mäkelän ja Levi Ski Resort -yhtiön hallituksen päätöksestä tehdä tutkintapyynnöt toimitusjohtaja Jouni Palosaaresta.

Mäkelä irtisanottiin vuonna 2014, mutta korkein hallinto-oikeus on sittemmin todennut irtisanomisen laittomaksi.

Lapin käräjäoikeus katsoi kesällä, että hissiyhtiön toimitusjohtaja Palosaari ei syyllistynyt rikokseen, vaikka hän luovutti italialaisyhtiön luottamuksellisia tarjoustietoja itävaltalaisyhtiölle. Syyttäjä on valittanut vapauttavasta tuomiosta.

Kuultiinko väärin?

Törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan syytekohdan mukaan Mäkelälle ei muun muassa kerrottu kaikkia potkuihin johtaneita syitä. Syyttäjän mukaan Mäkelälle ei näin myöskään varattu mahdollisuutta tulla kuulluksi kaikesta, mikä mahdollisesti vaikutti irtisanomiseen.

Avunannosta kyseiseen rikokseen on syytettynä sihteeri tilapäisestä valiokunnasta.

– Tilapäisen valiokunnan jäsenet ovat osallistuneet Anna Mäkelän irtisanomista koskevan päätöksenteon valmisteluun, ja kunnanvaltuuston jäsenet ja varajäsenet ovat puolestaan osallistuneet päätöksentekoon, syyttäjä kirjoittaa.

Yhteensä kahdeksan kunnanhallituksen jäsentä tai varajäsentä on syytettynä perusmuotoisesta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syyttäjän mukaan he joko valmistelivat päätöstä tai päättivät peruuttaa tutkintapyynnön toimitusjohtaja Palosaaren toiminnasta. Kunnanhallitus antoi kunnan edustajille syyttäjän mukaan myös omistajaohjausta, jonka tavoitteena oli palauttaa Palosaari hissiyhtiön johtoon.

Mäkelän vuoden 2014 potkuja edelsi muun muassa viiden kuukauden kuuleminen, joka syyttäjän mukaan oli käytännössä epäasiallista kohtelua. Syyttäjä vaatii yhteensä 14 silloiselle kunnanhallituksen jäsenelle ja varajäsenelle rangaistusta työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja virka-aseman väärinkäyttämisestä.

– Mäkelää on painostettu ja määrätty vetämään pois (Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni) Palosaaresta tehty tutkintapyyntö, arvosteltu tutkintapyynnön tekemisen eli virkavelvollisuutensa johdosta. Mäkelää on kehotettu anteeksipyytämiseen ja kunnanjohtajan toimesta eroamiseen, ja häntä on uhattu tutkintapyynnön tekemisellä, syyttäjä kirjoittaa työturvallisuusrikosta koskevassa syytekohdassa.

Puolustukset kiistivät tiistaina

Syytettyjen puolustusten puolelta kyseenalaistettiin tiistaina muun muassa motiivi toimia kunnan edun vastaisesti. Perusteena oli, että päättäjillä ei ole henkilökohtaista taloudellista kytköstä Palosaareen eikä motiivia ajaa tämän etua. Tutkintapyynnön edistäminen huterin perustein olisi voinut vahingoittaa tämän näkemyksen mukaan "Kittilän kunnan elinkeinotoiminnan lippulaivaa" ja näin olla kunnan edun vastaista.

Puolustuksesta kiistettiin myös, että Mäkelää olisi kiusattu, tämän työtä olisi vaikeutettu tai kuulemista olisi jatkettu ilman Mäkelän omaa tahtoa.

Valtionvarainministeriö päätti pidättää syytetyt luottamustehtävistä syytteiden käsittelyn ajaksi. Kunnanhallitus on valittanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen valtionvarainministeriön päätöksestä. Toistaiseksi kunnassa toimitaan päätöksen mukaan, mutta kunta on hakenut täytäntöönpanokieltoa.