Pontikka vei miehen ja neljältä poliisilta elämän

Pihtiputaan käräjillä oli 18. huhtikuuta vuonna 1969 poikkeuksellinen, koko valtakuntaa kohahduttanut oikeudenkäynti.

Syytteenä oli neljä murhaa ja syytettynä tilallinen Tauno Veikko Pasanen, Pihtiputaan Säkkärämäen kylästä.

Asianomistajina olivat Keski-Suomen lääninhallitus, neljä poliisikonstaapelin leskeä ja viisi alaikäistä lasta.

 

Oikeuden päätös tuli samana päivänä, sillä syytettyä ei lähetetty mielentilantutkimukseen. Kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että syytetty on surmaamisen aikomuksessa pikaistuksissaan ottanut hengen virantoimituksessa olleilta poliisikonstaapeleilta Veikko Riihimäeltä, Onni Saastamoiselta, Pentti Turpeiselta ja Mauno Poikkimäeltä.

Oikeus hylkäsi murhasyytteen enemmälti toteennäyttämättömänä, mutta tuomitsi syytetyn neljästä tahallisesta taposta kustakin elinkaudeksi kuritushuoneeseen, rangaistukset yhdistettynä kuritushuoneeseen elinajaksi.

 

Tutkintapöytäkirjasta selviää, että noin kuukautta aiemmin, perjantaina 7. maaliskuuta Tienhaaran pientilan isäntä Tauno Pasanen oli tullut naapuriinsa hieman puolenpäivän jälkeen.

– Kuule Armas, soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois, siellä on neljä poliisia syrjällään.

Kahdeksan surmanluotia oli juuri ammuttu. Surmaaja istahti tuolille odottamaan poliisien tuloa luhistuneena ja itkeskellen.

Nimismies määräsi neljä miestä paikalle

Samaisena perjantaina Pihtiputaan seurakuntatalolla oli meneillään käräjät. Käräjät keskeytyivät hetkeksi, kun konstaapeli Veikko Riihimäki tuli nimismies Reijo Heikkisen luo kertomaan kansliaan tulleen puhelun sisällön. Tauno Pasanen oli riehunut aseen kanssa kotonaan.

Nimismies määräsi paikalle neljän miestä, koska Pasanen tunnettiin entuudestaan väkivaltaiseksi. Varmuuden vuoksi hän oli määrännyt mukaan otettavaksi konepistoolin.

Puhelin soi Pihtiputaan nimismiehen kansliassa kello 12.25. Nimismies Heikkinen vastaa ja miesääni kertoo, että tuolla naapurissa tapahtuu ihmeitä. Sekavasti puhunut mies ei ollut oikein osannut selittää, mistä oli kyse ja oli pyytänyt poliiseja paikalla. Jälkeenpäin on arveltu, että soittaja oli Pasasen ystävä ja naapuri "Reiska".

Nimismies sanoi soittajalle, että poliiseja on jo lähetetty paikalle – hän ei arvannut, että soittaja oli yrittänyt kertoa juuri näiden poliisien kohtalosta.

Pian puhelin soi uudestaan, puhelu tuli tällä kertaa Tyynelän talosta. Talon isäntä kertoi, että naapurissa oli tapahtunut hirveitä. Nimismies ei ensin ollut uskoa kuulemaansa, mutta pian hän tilasi paikalle sairasauton ja lähti paikalle konstaapeli Väinö Viinikaisen kanssa.

Viinikainen saapui Tyynelään nimismies Heikkisen kanssa. Hän pyysi penkillä istunutta Pasasta nousemaan seisomaan ja koetteli hänen taskunsa mahdollisten aseiden varalta. Sen jälkeen Pasanen vietiin vuokra-autolla poliisiasemalle.

Pasanen vaikutti jonkin verran juopuneelta ja istui auton takapenkillä murtuneena. Tunnelma oli hiljainen, sen rikkoi vain Pasasen lausahdus: Voi minun lapsiani!

Muutamaa hetkeä aiemmin neljä poliisia oli lähestynyt Tienhaaran taloa jonossa kapeaa lumista pihapolkua pitkin. Heitä oli naapurissa varoiteltu heitä, että Pasasella on ase. Poliisit olivat näyttäneet konepistoolia ja sanoneet, että kyllä me yksi mies taltutetaan.

Tienhaarassa itseensä, elämäänsä ja juopotteluunsa kyllästynyt mies mietti yksin aseen kanssa kamarissa päiviensä päättämistä. Hän katsahti ikkunasta ulos ja näki neljän poliisin lähestyvän vahvoissa aseissa.

Jotain jossain pääkopassa naksahti, ja alkoi järjetön tulitus metsästyskiväärillä. Tulituksessa kuolivat heti konstaapelit Pentti Turpeinen ja Veikko Riihimäki.

Konstaapelit Onni Saastamoinen ja Mauno Poikkimäki loukkaantuivat tulituksessa, ja Poikkimäki pääsi raahautumaan kuusten taakse piiloon. Talostaan esiin tullut Pasanen päätti julmasti läheltä ampuen kummankin miehen elinpäivät.

Tauno Pasanen pystytti kiväärinsä jonossa ensimmäisenä, konepistooli kaulassa tulleen Pentti Turpeisen viereen hankeen. Lippaan patruunoineen hän jätti Turpeisen harteille.

Poliisikuulusteluissa Pasanen kertoo säikähtäneensä poliiseja, joiden hän luuli tulleen ampumaan häntä. Hän ei osannut selittää surmatekojaan eikä sitä, miksi hän ampui myös maassa makaavia avuttomia miehiä.

Pontikkaa salaa vaimolta

Ennen traagisia tapahtumia Tauno Pasanen oli ryypiskellyt pontikkaa vaimoltaan salaa, muttei ollut silminnähden humalassa. Miehen ja vaimon yö oli mennyt valvoessa lehmän poikimista. Aamulla Tauno Pasanen lähti auttamaan ystäväänsä, jonka traktorinreellä ajama heinäkuorma oli juuttunut lumeen.

Pasanen palasi kotiin väsyneenä ja vaatteet lumesta ryvettyneenä. Pöytä oli katettu. Liisa-vaimo ja vanhin poika olivat jo käyneet pöytään. Muut lapset olivat muualla leikkimässä.

Tunnelma oli jännittynyt, väsymystä oli ilmassa. Tilanne räjähti käsiin lapasen takia: äiti oli moittinut poikaa, kun tämä heitti märän lapasen uunin päälle.

Samassa Tauno kimmahti pöydästä pystyyn ja huusi puukkoa vyöltään hamuten ja kiroten, että nyt tämä loppuu!

Poika sanoi, että äiti nyt lähdetään. Paetessaan riehuvaa miestä pihapolulla he kuulivat kaksi laukausta. Pasanen oli ampunut ilmaan ja tuvan lattiaan säikytelläkseen vaimoaan.

 

Äiti ja poika pääsivät turvaan naapuriinsa Tyynelään. Liisa kielsi avaamasta ovea Taunolle ja toivoi, ettei poliisia soitettaisi paikalle. Ehkä se rauhoittuu, kun selviää, niin kuin aina.

Pian Pasanen rynkytti ulko-ovella. Ovea ei avattu, ja Pasanen pyysi, etteivät soittaisi poliisille, vaan pyytäisivät hänen kaveriaan "Reiskaa" paikalle rauhoittelemaan häntä.

Liisa ja poika lähtivät taksilla taksimiehen kotiin turvaan odottelemaan miehen rauhoittumista. Liisa toivoi yhä, ettei poliisia soitettaisi. Naapurit kuitenkin soittivat, sillä he pelkäsivät, että Pasanen tulisi pyssyn kanssa riehumaan paikalle.

Pasanen muisti pelottelulaukaukset

Poliisin tutkintaryhmä saapui Pihtiputaalle kello 14.30. Tutkintapöytäkirjasta selviää, että komisario Arto Hokkanen sekä ylikonstaapelit Eero Myllymäki ja Seppo Pietikäinen kävivät ensin tapaamassa pidätyssellissä Tauno Pasasta. Pasanen vaikutti puhuteltaessa jonkin verran juopuneelta, lähinnä tokkuraiselta.

Hokkasen kysyi Pasaselta, oliko hän tappanut ihmisiä. Mies oli vastannut kierrellen, että niin kait ne minua syyttää.

Tapahtumapaikalle he saapuivat kello 15.20. Ruumiit oli jo kuljetettu paikalta pois. Paikalla vallitsi kirkas ja aurinkoinen pakkassää. Pihalla oli neljä ihmisruumiin kokoista veristä kuoppaa. 32 metrin päässä päärakennuksesta olleen verijäljen kohdalla oli pystyyn iskettynä metsästysluodikko. Luodikon piippu oli sisäpuolelta ammunnan jäljiltä.

Verantaeteisen ikkuna oli rikki ja sen lattialta löytyi kolme luodikon hylsyä. Tuvassa radiosta kuului sävelradion ohjelmaa. Ruokapöydällä oli kesken jääneitä aterioita. Tuvan pihanpuoleisen ikkuna edessä olleen sängyn alla oli pelokas koira.

Kuulusteluissa Tauno Pasanen tunnusti surmanneensa ampumalla neljä miestä. Hän oli kertonut olleensa maanantaista lähtien joka päivä humalassa juotuaan valtion viinaa ja pontikkaa. Tapahtuman kärjistyivät vähäisestä syystä, ja Pasanen muisti ampuneensa kiväärillä laukauksen tuvan lattiaan ja ilmaan pelotellakseen pakoon lähtenyttä vaimoaan.

Pasasen ystävä "Reiska" oli käynyt Pasasen luona ja hän kertoi hyvästelleensä ystävänsä, koska oli aikonut ampua itsensä. Ystävän poistuttua Pasanen oli istunut tuvassa ja ottanut muutamia ryyppyjä pontikkaa.

Silloin hän näki ikkunasta, että useita miehiä oli tulossa pihapolkua pitkin talolle päin ja että ensimmäisellä miehellä oli käsissään pitkä pyssy.

Kuuntele nauhalta, kun Ylen toimittaja raportoi Pihtiputaalta ja ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarva arvioi tilannetta (Ylen Elävä arkisto).

Pihtipudas Elävä arkisto 

Pasaselta kysyttiin, tunsiko hän kaunaa ampumiaan poliiseja kohtaan. Hän väitti, ettei mitään kaunaa puolin toisin kannettu, vaikka tappeluitakin oli ollut. Kerran häntä oli haettu putkaan pihasaunasta ja nujakassa oli oteltu "oikein tosissaan".

Kysyttäessä lapsuudestaan Pasanen oli kertonut, että hänen isänsä oli ollut juoppo ja ajanut perheensä monta kertaa pois kotoa. Poika oli valinnut saman polun isänsä kanssa.

 

Arviolta 500 poliisia tuli hautajaisiin

Surmatut poliisit laskettiin rauhan ajan sankarihautaan Pihtiputaan kirkkomaalle pitkänäperjantaina maaliskuuna 21. päivänä. Keskisuomalaisessa kerrottiin, että poliisit saatteli hautaan puolitoistatuhantinen surujoukko. Arviolta 500 poliisia tuli eri puolilta maata oli tullut esittämään viimeisen tervehdyksensä virassa surmansa saaneille virkaveljilleen.

Siunauspuheessa kirkkoherra Leevi Merikallio muistutti kuulijoita, että tässäkin tapauksessa uskottaisiin enemmän armahdukseen kuin kostoon, enemmän rakkauteen kuin vihaan.

Valtiovallan edustajana muistotilaisuudessa puhunut puolustusministeri Simo Suorttanen käsitteli suomalaisen poliisimiehen velvollisuutta ja ammatin kutsumuksellisuutta. Hän muistutti, että poliisimiehet olivat lähteneet viimeiselle matkalleen mielessään sovittelu, ei tappaminen. Maaherra Eino Paloveden mielestä nyt pitää katsoa pintaa syvemmälle syihin, joita murhenäytelmän taakse kätkeytyy. Hänen mukaansa meidän täytyy kysyä, miksi osa kansastamme on unohtanut, että poliisimies on meidän jokaisen auttaja ja ystävä, joka vasta viime kädessä ajattelee omaa turvallisuuttaan, omaa henkeään.

Leskien rintapieliin kiinnitettiin kaatuneiden poliisien ansioristit. Surmattujen poliisien perheiden hyväksi järjestetyn kansalaiskeräyksen tuotto oli 90 000 markkaa.

Murheellisen perjantaipäivän tapahtumat ovat jäänyt pysyvästi paikalliseen historiaan "Pihtiputaan pitkäperjantaina".

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .