Poraset ehtivät ennen rouva Jenni Haukiota – he juhlivat sellukuidusta valmistetuissa asusteissa Linnassa jo 2016

Janne ja Nina Poranen käyttivät Spinnovan sellukuidusta valmistettuja asusteita Linnan juhlissa jo vuonna 2016.

Tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio esiintyy Linnan juhlissa koivusta valmistetussa iltapuvussa. Haukio ei ole kuitenkaan ensimmäinen puisissa asusteissa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla esiintynyt henkilö.

Jyväskyläläisen Spinnova Oy:n toimitusjohtaja Janne Poranen käytti männystä, koivusta ja kuusesta valmistettuja frakkiliiviä, solmuketta ja taskuliinaa vuonna 2016.

Rouva Nina Porasen puvun somistuksena oli samasta kankaasta valmistettuja ruusukkeita. Lisäksi hänellä oli sellusta tehty iltalaukku.

Asusteet ja somistukset oli tehty Spinnovan kehittämästä sellukuidusta. Asusteissa käytetty kangas kaavoitettiin ja ommeltiin palokkalaisessa MelliEcoDesignissa. Rouva Porasen iltalaukku valmistettiin Porasen omassa Sellusta Finland Oy -yrityksessä.

 

Janne Poranen sanoo, että Haukion ioncell-kuituteknologian avulla valmistettu puku herättää hänessä pelkästään positiivisia ajatuksia.

– Rouva Haukion iltapukuvalinta on huomionosoitus suomalaiselle tutkimukselle ja kehitystyölle, Poranen sanoo.

– On hyvä, että esillä on erilaisia teknologioita, joissa pyritään käyttämään esimerkiksi sellukuitua ja jatkojalostamaan sitä tekstiilikuiduiksi.

– Se vahvistaa uskoa siihen, että puuvillan ja polyesterikuidun korvaamiseen pystytään löytämään uusia ratkaisuja.

Poranen ei näe sen paremmin ioncelliä kuin muitakaan nykyisiä teknologioita Spinnovan sellukuidun kilpailijoina.

– Markkina on niin valtava, että siellä on tarvetta erilaisille teknologioille ja kuiduille. Sieltä löytyy tilaa kaikille mahdollisille, nykyistä järkevimmille ratkaisuille.

 

Spinnovan käyttämä teknologia eroaa ioncellista ja kaikista muistakin menossa olevista kehityshankkeista siinä, että kaikki muut ovat kemiallisia prosesseja.

– Näissä teknologioissa sellumassa liuotetaan kemiallisesti polymeereiksi ja siitä lähdetään rakentamaan uudestaan kuitua, Poranen sanoo.

– Meillä puukuitu hienonnetaan mekaanisesti mikrokuiduiksi, eli ne pysyvät edelleen luonnonkuituina. Pystymme valmistamaan tekstiilikuitumme puhtaasti näistä mikrokuiduista ja vedestä.

– Uskomme, että meidän menetelmämme on tällä hetkellä ympäristöystävällisin tapa valmistaa tekstiilikuitua.

 

Poranen ei lupaa, että Linnan juhlissa olisi lähiaikoina Spinnovan sellukuidusta valmistettuja iltapukuja.

– Pilottitehtaamme starttaa parin viikon kuluttua, ja sitten pystymme tuottamaan kuituja tonnimääriä, Poranen sanoo.

– Se, mitä kuiduista loppujen lopuksi tehdään, riippuu paljon tulevista yhteistyökumppaneistamme. Toki uskomme, että tuloksena on hyvin nopeasti myös puettavia tekstiilejä.

Osin kumppaneita on jo löytynytkin, sillä Spinnova ja Marimekko aloittivat puupohjaisten tekstiilien kehittämiseen ja markkinoille tuomiseen liittyvän yhteistyön viime vuoden marraskuussa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .