Porin tehdaspalon jälkisammutus jatkunee iltaan asti

Palomestarin mukaan kohteen korkeus on aiheuttanut sammuttajille ongelmia.

Porissa varhain eilisaamuna syttyneen tehdaspalon jälkisammutus jatkunee iltaan asti, kertoo pelastuslaitos. Tehdasrakennuksen kattorakenteiden eristeissä kytee edelleen muutamissa kohdissa.

Pelastuslaitos on paikalla muutaman sammutusyksikön ja kahden nostolavan voimin. Palomestarin mukaan kohteen korkeus on aiheuttanut sammuttajille ongelmia.

Palomestarin mukaan rakennuksen keskiosan kattorakenteet ovat tuhoutuneet pahasti. Myös sammutusvesi on tehnyt tuhojaan rakennuksessa.

– Varmaan yölläkin pidämme täällä jonkinlaista partiota. Ehkä huomisaamuna voimme luovuttaa kohteen tehtaan edustajalle, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Hälytys tulipalosta Huntsman-pigmenttitehtaalla Meri-Porissa tuli eilen ennen aamukuutta. Kukaan ei pelastuslaitoksen mukaan ole loukkaantunut palossa. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Porissa tehdaspalon leviäminen saaty pysähtymään – vaaratilanne ohi

Porin tehdaspalo levittää savua – ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä

Porin tehdaspalo leviää yhä – "lisää resursseja hälytetään koko ajan"

Uusimmat

Kotimaa

Vaalivalitusten kirjoa: Tarkistuslaskennassa paikkansa menettänyt vaatii uutta ääntenlaskentaa – 300 kilometriä Ranskassa äänestämään matkustanut suomalainen koki pettymyksen

Yön uutiskooste: Huumetynnyrijutun tuomio, Trump kritisoi Japania, Venezuelan presidentin väitetty salamurhayritys

Jyväskylään valmistuu syksyllä yksi uusi frisbeegolfrata ja toinenkin on kartoitusvaiheessa – nykyinen kapasiteetti on äärirajoilla edelleen kasvavan suosion takia

Tältä näyttää Jyväskylän Tuomiojärvellä sijaitseva Lehtisaari kolme vuotta tulipalon jälkeen – Katso tuoreet kuvat "kaupunkilaisten kesämökistä"

Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta"

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.