Posti jatkaa viisipäiväistä jakelua Turun saaristossa

"Kuka olisi valmis lähettämään joulukortin, jos postimerkki maksaisi esimerkiksi 200 euroa"

Posti jatkaa Turun saaristossa yleispalvelukirjeiden viisipäiväistä jakelua korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksen mukaisesti. Postin mukaan KHO:n päätös nostaa Postin jakelukustannuksia merkittävästi. Yhden kirjeen jakelukustannus Turusta saaristoon voi olla jatkossa jopa 200–500 euroa.

Postin on nyt kuljetettava yleispalvelukirje eli postimerkillä maksettu kirje tai kortti saareen, vaikka sinne ei olisi päivittäistä aikataulutettua yhteysalusliikennettä. Viisipäiväinen velvoite ei koske muita kirjeitä, sanomalehtiä, aikakauslehtiä tai paketteja.

Postin jakelujohtaja Juhani Vuolan mukaan valtaosalle saarista liikennöidään päivittäin ja viisipäiväinen jakelu on toteutunut jo tähän asti. Kustannuksia syntyy, koska Posti joutuu ostamaan tarvittaessa lisäkuljetukset näihin saariin, koska Varsinais-Suomen ely-keskuksen päätöksen takia postia ei voi kuljettaa, jos aluksella ei ole matkustajia tai rahtia.

– Kunnioitamme oikeuden päätöstä ja jaamme yleispalvelukirjeitä viitenä päivänä viikossa myös ulkosaaristoon, sanoo Vuola tiedotteessa.

Vuola silti hämmästelee, että kustannus ei ole kansantaloudellisesti kestävällä pohjalla.

– Kuka olisi valmis lähettämään joulukortin, jos postimerkki maksaisi esimerkiksi 200 euroa?

– Yleispalvelukirjeitä jaetaan kotitalouksiin keskimäärin noin 40 kappaletta vuodessa ja niistä kolmasosa on joulukortteja, Vuola jatkaa.

Tappiot yksin Postin harteille

Postin tappiot saaristossa maksavat käytännössä muut Postin asiakkaat, sillä julkisena yhtiönä Posti toimii ilman valtion tukea. Vuola pitää muutenkin ely-keskuksen toimintaa Postia syrjivänä.

– Posti joutuu ainoana jakelijana maksamaan yhteysaluksille kuljetuksesta, kun muut rahtiyhtiöt saavat kuljettaa rahtinsa ilmaiseksi. Kirjeiden ja rahdin jakelu ovat Suomessa täysin markkinaehtoisen ja vapaan kilpailun piirissä, muistuttaa Vuola.

Vuola tähdentää tiedotteessa, että valtaosa Postin päivittäisestä jakelusta on tiekuljetussopimuslain alaista rahtia.

– Miksi meidän pitää maksaa rahdin jakelusta, kun muutkaan eivät siitä maksa, Vuola kysyy.

Vuola näkisi mieluusti, että yhteysalusten palveluiden käyttäjien tasapuolinen kohtelu toteutuisi palauttamalla palvelumaksut, joita on peritty aikoinaan kaikilta palveluiden käyttäjiltä.

KHO:n päätös Postia kohtaan nivoutuu vahvasti postilain uudistukseen, jota ollaan parhaillaan uudistamassa Liikenne- ja viestintäministeriössä. Posti katsoo, että poikkeustalouksien jakelua tulisi uudistaa uudessa laissa, koska postin kuljetus vaikeakulkuisilla saaristo- ja erämaa-alueilla on muodostumassa kohtuuttomaksi.

Uusimmat

Kotimaa

Pian alkavat puut kaatua moottoritien tieltä – Destia suunnittelemaan Kirri-Tikkakoski-väliä

Se on syksy nyt, sen kertovat kurkiaurat – juuri nyt on otollinen aika bongata valtavia muuttoparvia myös Keski-Suomessa

Jyväskylässä toimivan hotelli Paviljongin ravintolapäällikkö palkittiin S-ryhmän Ässäpäällikkönä

Ravintolan työntekijän epäillään puukottaneen työkaveriaan kaulaan ravintolassa Nurmijärvellä – nainen sai hengenvaarallisia vammoja

Jyväskyläläisten influenssarokotuksiin muutoksia – lapsiperheet ohjataan Palokkaan, pienille rokote sumutteena

Puola joutuu EU-tuomioistuimeen tuomareiden siirtämisestä eläkkeelle

Eriskummallinen varkaus Viitasaarella – yli satavuotiaasta rakennuksesta vietiin viisi hirrenpalaa keskeltä seinää

Uuraisilla yli puolet seurakuntavaalien ehdokkaista on uusia nimiä – ehdolla muun muassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Kokoomuksen nokkamiehiä eroaa Helsingin Suomalaisesta Klubista, jos jäsenyys ei avaudu naisille – "Kuuntelen lähinnä oman vaimon mielipidettä", sanoo klubin puheenjohtaja

Puolustusministeri Niinistö: Lait kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi kiinteistökaupoissa etenevät suunnitellusti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.