Postin lakko vaikuttaisi koko Suomeen

Postin työntekijöiden lakko vaikuttaisi koko Suomeen. Postin ohjauskeskuksen johtajan Jarmo Ainasojan mukaan lakon vaikutukset pyritään kuitenkin pitämään mahdollisimman pieninä.

Kahden viikon päästä alkavaan lakkoon on menossa muun muassa Helsingin postikeskus. Kahden päivän lakko koskisi noin 4?000 Posti- ja logistiikka-alan unionin (Pau) jäsentä.

Postiala on nyt sopimuksettomassa tilassa, sillä alan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi lauantaina. Neuvotteluja uuden sopimuksen aikaansaamiseksi jatketaan edelleen.

Keskolaisten PAMiin kuuluva ammattiosasto ilmoittaa tiedotteessaan ryhtyvänsä järjestöllisiin toimiin, jos hallituksen pakkolakeja lähellä olevat heikennykset ajetaan Postin työntekijöiden työehtoihin. Ammattiosasto edustaa muun muassa kaupan alan varastotyöntekijöitä

Keskolaiset ilmoittavat järjestävänsä huomenna puoliltapäivin tukimielenosoituksen Helsingissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pau päätti työtaistelutoimista – lakkoon menossa yli 4 000 postilaista