Presidentti Halonen lainaa äänensä leipäjonolaisille

Presidentti Tarja Halonen, Helsingin piispa Irja Askola ja useat näyttelijät lukevat leipäjonolaisten elämään liittyviä tarinoita Helsingin Vanhassakirkossa 7. maaliskuuta. Kertomuksia on koonnut joukko kirkon työntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotta ruoka-avun hakijat saisivat äänensä kuuluviin.

Oppilaitospastori Sanna Uusitalon ohjaama lukudraama on laadittu Helsingin Myllypuron leipäjonossa kävijöiden kertomusten pohjalta. Esityksessä ovat mukana muun muassa näyttelijät Hannu-Pekka Björkman ja Ria Kataja. Se on osa laajempaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on herättää keskustelua köyhyydestä ja eriarvoistumisesta.

Myllypurossa jaetaan kauppojen lahjoittamia elintarvikkeita kolmesti viikossa. Joka kerta kävijöitä on 600–800, joukossa esimerkiksi eläkeläisiä, vanhuksia ja pitkäaikaistyöttömiä.