Presidentti Halonen tapaa Putinin ja Medvedevin

Presidentti Tarja Halonen on tavannut Venäjän presidentin Vladimir Putinin tänään Putinin Novo-Ogarjovon edustushuvilalla Moskovan ulkopuolella. Tapaamiseen osallistui myös Moskovassa parhaillaan vieraileva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.), jonka Halonen esitteli Putinille.

Halonen ja Putin keskustelivat Halosen mukaan puolisentoista tuntia kestäneen tapaamisen aikana niin kuin vanhat kollegat keskustelevat. Halosen aikana liikkeelle lähteneiden asioiden lisäksi esillä olivat myös kestävän kehityksen ja kansainvälisen politiikan kysymykset.

- Puhumme usein myös tällaisista sanotaanko kissa-asioista, Halonen kertoi STT:lle puhelimitse tapaamisen päätyttyä.

Halonen viittasi kissa-asioilla muun muassa perheiden kuulumisten vaihtamiseen.

Halonen ja Putin ovat tunteneet toisensa jo vuosikausia ja Halosen mukaan tapaamisen tarkoituksena oli hyvien suhteiden ylläpito.

Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.