Presidentti Niinistö tapaa Obaman pohjoismaisten päämiesten kanssa

Presidentti Sauli Niinistö tapaa tänään Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman Washingtonissa. Presidentti tekee virallisen vierailun Valkoiseen taloon yhdessä muiden pohjoismaisten päämiesten kanssa.

Huipputapaamisen aiheena on Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen yhteistyö muun muassa terrorisminvastaisessa toiminnassa, kestävän kehityksen edistämisessä sekä ympäristö- ja terveyskysymyksissä.

Keskusteluissa käsitellään myös Euroopan turvallisuutta, kauppasuhteita sekä muuttoliikettä ja pakolaiskriisiä.

Vierailu on jatkoa Tukholmassa syyskuussa 2013 järjestetylle tapaamiselle, jossa presidentti Obama tapasi presidentti Niinistön sekä Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan pääministerit.

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on mukana vierailulla, ja sen aikana järjestetään puolisoille myös erillistä ohjelmaa.

Vierailun päättää presidentti Obaman ja hänen puolisonsa Michelle Obaman tarjoama virallinen juhlapäivällinen.

Kesäkuussa 2002 Niinistö vieraili Valkoisessa talossa Euroopan demokraattisen unionin puheenjohtajana presidentti George W. Bushin vieraana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.