Presidenttipari aloittaa kesän vieton Kultarannassa

Presidenttipari siirtyy tänään presidentin kesävirka-asuntoon Kultarantaan Naantaliin. Kaupunki järjestää tervetulovastaanoton venesatamassa alkuillasta, jolloin Sauli Niinistö ja Jenni Haukio tapaavat myös kansalaisia.

Presidentin kanslia ei kerro, onko tilaisuudessa mukana pariskunnan poikavauva. Ohjelmassa myöhemmin illalla on konsertti Naantalin kirkossa.

Kesäkuun puolivälin aikaan Niinistö isännöi kuudetta kertaa Kultaranta-keskusteluita, joihin osallistuvat muun muassa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres, pääministeri Juha Sipilä (kesk.), Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt sekä presidentti Martti Ahtisaari. Keskusteluiden teemana on tänä vuonna kansainvälisen järjestelmän tulevaisuus. Keskusteluissa pohditaan muun muassa keinoja vahvistaa EU:ta.

Kultaranta on ollut presidentin kesävirka-asuntona vuodesta 1922. Päärakennuksen, vuonna 1916 valmistuneen graniittilinnan, on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck, jonka muita tunnettuja töitä ovat muun muassa Tampereen tuomiokirkko, Kallion kirkko Helsingissä sekä säveltäjä Jean Sibeliuksen koti Ainola Järvenpäässä.

Yleisö pääsee tutustumaan Kultarannan puistoalueeseen perjantai-iltaisin. Alueella järjestetään myös opastettuja kierroksia.

Uusimmat

Kotimaa

Pitkän ihmissuhteen raunioilla paikkaansa etsinyt Juho Kautto löysi Rautionmäeltä tukiverkoston ja metsää – kolmas yritys vei äänekoskelaisen eduskuntaan

Pääsiäisen sää jatkuu kuivana ja lämpimänä – maastopalojen riskialue laajenee

Mies riehui torstai-iltana Keltinmäessä – heitti rappurallin ikkunaan ja rikkoi pakettiauton takalasin

Saarijärven ahdisteluepäilyistä ei syytteitä turvapaikanhakijoille – teinitytöt suunnittelivat viesteissä etukäteen, mitä poliisille tapahtumasta kerrottaisiin

Aviomies herätti vaimonsa, hakkasi hänet ja töni alasti pihalle Muuramessa

Kahden epäiltiin altistuneen kemikaalille Stora Enson sellutehtaalla Oulussa

Laukassa lypsetään tänä keväänä tuhat emokalaa – tuloksena on miljoonia kirjolohen poikasia: kalakasvattamossa isketään kasvavaan kysyntään

Ensikertalaisena eduskuntaan valittu Joonas Könttä ei halua hallitukseen: "Keskustan paikka on oppositiossa"

Oli kesäloman viimeinen päivä, kun poliisiauto ajoi Katja Lahtisen pihaan – häiden sijasta tulikin hautajaiset ja suuri suru

Palomestari: Pilkkimiskausi voisi olla minun mielestäni jo ohi – Oulussa pelastettu useita veden varaan joutuneita ihmisiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.