Pro aloittaa kolmen päivän työnseisauksen 44 työpaikalla

Kolmen sopimusalan seisaus koskee noin 500–1 000 toimihenkilöä

Helsinki

Ammattiliitto Pro aloittaa 25. lokakuuta eli ensi viikon torstaina kolmen vuorokauden työnseisauksen erikseen nimetyissä yrityksissä kolmella sopimusalalla. Mekaanisessa metsäteollisuudessa, puusepänteollisuudessa sekä tekstiili- ja muotialalla aloitettava seisaus koskee noin 500–1 000 toimihenkilöä.

Työnseisaus koskee 30:tä mekaanisen metsäteollisuuden työpaikkaa, 12:ta puusepänteollisuuden työpaikkaa ja kahta tekstiili- ja muotiteollisuuden työpaikkaa.

Työnseisaus on jatkoa Pron aiemmin ilmoittamille ylityökielloille, ja sillä vastustetaan hallituksen esitystä irtisanomissuojan heikentämisestä alle 10 hengen yrityksissä.

– Puheet eduskunnan toimivallan tai kansanvallan vastustamisesta ovat halpamaisia ja perusteettomia syytöksiä. Toisin kuin on väitetty, tässä ei ole kyse mistään ay-liikkeen ja hallituksen välisestä valtataistelusta. Tässä on kyse vain ja ainoastaan siitä, ettemme voi hyväksyä työelämän epätasa-arvoistamista, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo järjestön tiedotteessa.

Pro on aiemmin ilmoittanut teollisuusalojen toimihenkilöiden ylityökiellosta, joka jatkuu 26. lokakuuta saakka.

Aiemmin tänään Pro ilmoitti ylityökiellosta, joka koskee Pron paperiteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalaan kuuluvia työtehtäviä ja niissä työskenteleviä toimihenkilöitä. Ylityökielto alkaa 25. lokakuuta ja jatkuu 18. marraskuuta saakka.

Myös aiemmin ilmoitetut kiinteistö- ja ahtausalan ylityökiellot jatkuvat.