Pro valmis keskitetyn mukaisiin neuvotteluihin

Ammattiliitto Pro on valmis keskitetyn työmarkkinaratkaisun mukaisiin neuvotteluihin. Mitään tekstiheikennyksiä se ei aio työehtosopimuksiin hyväksyä.

Pron puheenjohtajan Antti Rinteen (sd.) mukaan neuvottelut eivät etene millään alalla, jos työnantaja ehdottaa heikennyksiä esimerkiksi metsäteollisuudessa tai Finnairissa.

Pro edustaa yksityissektorin toimihenkilöitä, asiantuntijoita ja esimiehiä teollisuuden ja sen palvelujen, ict- ja viestintäalan sekä finanssialan yrityksissä. Liitto solmii 57 työehtosopimusta eri aloilla.

Pron edustajisto ja hallitus olivat tänään koolla Helsingissä.

Liittojen neuvottelujen takaraja on 25. lokakuuta, minkä jälkeen arvioidaan keskitetyn sopimuksen kattavuus. Riittävä kattavuus on edellytys sille, että hallitus tulee vastaan verotuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

Todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun ensi keväänä – Yliopistot julkaisivat tiedot aloituspaikkojen osuudesta jo kesällä 2018, milloin tulevat ammattikorkeakoulujen tiedot?

Lännen media: Vain kolmasosa suomalaisista tietää, kuka on eduskunnan puhemies

Laukaalaisvanhemmille kavallustuomiot rahojen "lainaamisesta" lasten tileiltä

Yön uutiskooste: Barcelonassa mellakoitiin, Brexitistä äänestys, naisten asema Suomen pörssiyhtiöissä parantunut

Uutinen Nikolai Bobrikovin murhasta levisi nopeammin Meksikoon kuin Mikkeliin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.