Promillerajan kiristys voisi vähentää rattijuopon kiinnijäämisriskiä

Promillerajan kiristäminen voisi jopa vähentää rattijuoppojen kiinnijäämisen riskiä, arvioi Lakimiesliiton oikeuspoliittinen asiamies Eero Blåfield.

Blåfield pelkää, että vahvasti humalaiset autoilijat voisivat päästä ratsioista läpi, kun poliisi ottaisi talteen lievästi päihtyneitä.

Lakimiesliitto ilmoitti taannoin, ettei se kannata rattijuoppouden promillerajan laskemista 0,5:stä 0,2:een.

Neljä viidesosaa Suomessa tiekuoleman aiheuttavista rattijuopoista on vahvasti humalassa.

- Sen sijaan vain 2 prosentissa alkoholia nauttineiden aiheuttamista kuolonkolareista kuskin promillemäärä on 0,2-0,5, Blåfield muistuttaa.

Promillerajan alentamista ehdottaa tuore kansalaisaloite. Yli 60 000 allekirjoitusta saanut aloite vaatii myös rattijuoppojen rangaistusten koventamista.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) katsoo, että rangaistusten tiukentaminen ei ole tehokas keino vähentää rattijuoppojen aiheuttamia kuolemia.

- Valitettavasti monella rattijuopolla elämänhallinta on jo niin kateissa, että he eivät välitä rangaistuksen kovuudesta.