Puheenjohtaja Porokari sai lähtöpassit Insinööriliitosta

Syynä epäluottamukselle oli se, että johdon katsottiin aiheuttaneen vahinkoa liiton yhteistyösuhteille.

Insinööriliiton edustajakokous on erottanut liiton puheenjohtajan Pertti Porokarin ja koko hallituksen. Päätös tehtiin äänin 50–20.

Syynä epäluottamukselle oli se, että johdon katsottiin aiheuttaneen vahinkoa liiton yhteistyösuhteille, muun muassa akavalaiseen yhteisöön päin.

Hämeenlinnassa koolla oleva edustajakokous valitsee liitolle uuden hallituksen vielä tänään, ja tuloksia odotetaan aivan lähiaikoina. Käytäväkeskusteluissa on ollut esillä varsinkin Helsingin Insinöörien puheenjohtajan Samu Salon nimi. 39-vuotias Salo istui myös nyt erotetussa Insinööriliiton hallituksessa.

Insinööriliittoa vuodesta 2007 johtanutta Porokaria oltiin kampeamassa paikaltaan aiemminkin. Hänen nelivuotista kauttaan olisi ollut jäljellä vielä yli kolme vuotta.

Porokari oli viemässä Insinööriliittoa uuteen keskusjärjestöön, jonka ulkopuolelle muut akavalaiset liitot ovat jättäytyneet. Porokari on toiminut hankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtajana. Uusi keskusjärjestö -hanke on kaatumassa, koska niin monet liitot ovat jättäytyneet siitä pois.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.