Puhemies Lohela Hakkaraisesta: Toivon, että huono käytös ja törppöily loppuu perussuomalaisissa

"Toivon, että näitä ei tule enää yhtään", Lohela sanoo.

Puhemies Maria Lohela toivoo Teuvo Hakkaraisen tuomion jäävän perussuomalaisten kansanedustajien viimeiseksi törppöilyksi.

– Toivon, että huono käytös ja törppöily loppuvat perussuomalaisissa yksiselitteisesti. Toivon, että näitä ei tule enää yhtään ainutta, Lohela sanoi painokkaasti eduskunnassa.

Hakkarainen selvisi eduskuntaryhmässään huomautuksella sakkotuomioon johtaneesta Facebook-kirjoituksestaan.

– Hän on saanut rangaistuksensa, ja eduskuntaryhmä on häntä yksimielisesti huomauttanut. Minäkin tyydyn siihen, mutta hyvää esimerkkiä sellainen ei näytä, Lohela sanoi.

Hakkarainen puolestaan kertoi jatkavansa kirjoittelua, mutta olevansa vastedes tarkempi sanamuodoissa.

– Jos olisin kirjoittanut siihen, että "melkein kaikki muslimit", ei olisi tullut mitään (tuomiota). Täytyy vähän tarkentaa, mutta mielipiteet eivät muutu.

Hakkarainen kirjoitti heinäkuussa Facebookiin, että "Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja". Hän sai tammikuussa sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hakkarainen ei valittanut tuomiosta.

Ryhmältä nuhtelut

Huomautus tuli Hakkaraisen saamasta tuomiosta ja ennen kaikkea tuomioon johtaneesta huolimattomasta Facebook-kirjoituksesta, kertoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho. Ryhmä painotti, että edustajien täytyy olla tarkkoja kirjoituksissaan.

Terhon mukaan ryhmä käy vastaavat tapaukset tapauskohtaisesti läpi.

– Meillä ovat mahdollisia (kurinpitomenetelmiä) huomautus, varoitus ja määräaikainen erottaminen. Tässä tapauksessa päädyttiin yksimielisesti huomautukseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän on saanut ryhmältä nuhtelun siitä, että täytyy olla tarkkaavainen.

Kansanedustaja Ritva Elomaa (ps.) kertoi ryhmän keskustelleen asiasta pitkään ja rauhallisesti.

"Vähemmistöt erityisasemassa"

Hakkaraisen mielestä muslimit ja kaikki muutkin vähemmistöt ovat Suomessa erityisasemassa ja polkevat valtaväestöä maahan.

– Jos olisin samassa tilanteessa arvostellut kristittyjä tai haukkunut Jeesusta, ei kukaan olisi nostanut syytettä, mutta jos arvostelen muslimeja heidän pahoista teoistaan, niin minua syytetään varmasti ja tuomio tulee ja lappu käteen.

Hakkaraisen mielestä lakia pitää muuttaa, koska tällä hetkellä Suomessa ei ole sananvapautta. Hän ei kuitenkaan kertonut, aikooko itse tehdä asiassa aloitteen.

– Katsotaan nyt, tulevaisuus näyttää.

Muut hallituspuolueet eivät halunneet kommentoida asiaa, joka niiden mielestä on perussuomalaisten sisäinen. Oppositiopuolueista samoilla linjoilla olivat ainakin vihreät ja SDP.

Hakkarainen: Suomessa ei ole sananvapautta, tuomioni on siitä osoitus