Puhemies Risikko: Soinin luottamuksesta on mahdollista äänestää eduskunnassa perjantaina, mikäli oppositio esittää epäluottamusta huomenna

Eduskunnan on mahdollista äänestää ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta perjantaina. SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmien odotetaan torstaina esittävän epäluottamusta Soinille tämän aborttikannanottojen vuoksi.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) sanoo pitävänsä ehdottoman tärkeänä, että ministeri Soini voi olla itse paikalla luottamusäänestyksessä. Soini on matkustamassa viikonloppuna Yhdysvaltoihin, missä pidetään YK:n yleiskokous.

– On mielestäni oikeus ja kohtuus, että henkilö, jonka luottamuksesta äänestetään, on itse paikalla, Risikko painotti STT:lle keskiviikkoiltana.

Risikko myös vahvisti, että luottamusäänestys voidaan pitää perjantaina, jos epäluottamusesitys tulee torstaina.

Hallituskumppanit keskusta ja kokoomus ovat vakuutelleet tukeaan sinisiin kuuluvalle Soinille. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tiistaina, että hallitus on Soinin takana mahdollisessa luottamusäänestyksessä.

– Kyllä. Ei meillä (hallituksella) ole huomauttamista ulkoministeri Soinin toimintaan ulkoministerinä, Sipilä sanoi medialle tuolloin.

Oikeuskanslerilta kritiikkiä

Oikeuskanslerin tiistaina antamassa päätöksessä Soini sai kritiikkiä abortinvastaiseen tilaisuuteen osallistumisesta Kanadan-virkamatkalla. Päätöksessä muun muassa arvioitiin, että ulkoministerin pitäisi ulkomailla matkustaessaan olla erityisen varovainen ja pidättyväinen kannanotoissaan, ettei synny epäselvyyttä siitä, mikä on Suomen valtion ja mikä ministerin oma kanta.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi tiistaina, että puolue on koko ajan lähtenyt siitä, että ministeri on aina ministeri.

– Emme ole pitäneet siitä tavasta, jolla Soini on tässä asiassa toiminut, ja olemme nostaneet tämän kahteen kertaan hallituksen pöytään keskusteluun.

Orpo arvioi tiistaina, että luottamusäänestyksessä kokoomus aikoo pysyä Soinin takana.

– Me äänestämme hallituksen luottamuksen puolesta. Minusta oikeuskanslerin lausunto on selkeä ja riittävä, ja sen mukaan pitää elää.

Esitys tehtävä istunnossa

Eduskunnassa käydään tällä viikolla ensi vuoden budjetin lähetekeskustelua. Kansanedustajat voivat esittää ministerille epäluottamusta missä vaiheessa lähetekeskustelua tahansa, kertoo eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi STT:lle.

Menettelytavat vaikuttavat kuitenkin siihen, missä vaiheessa istuntoa epäluottamusesityksen voi käytännössä tehdä. Kuloveden mukaan se onnistuu vain varsinaisessa puheenvuorossa, ei nopeatahtisessa niin kutsutussa debattipuheenvuorossa.

Epäluottamusesityksen jälkeen vähintään yhden edustajan on lisäksi kannatettava esitystä, jotta luottamusasia voi edetä eduskunnan äänestykseen.

Halla-aho: Soini ja vihervasemmisto hakevat aborttiteatterista poliittista hyötyä ja näkyvyyttä itselleen