Puistoriehuja puukotti kolmea Forssassa vappuaattona

Forssan vappuaatto kääntyi veriseksi kello 21.40 kaupungin keskustassa sijaitsevassa Wahrenin puistossa.

Poliisin mukaan 24-vuotias forssalainen mies puukotti kaikkiaan kolmea miestä. Puukottaja löi ensin 25-vuotiasta miestä selkään ja tuikkasi sitten 23-vuotiasta miestä kylkeen. Väliin tullut 22-vuotias mies sai vielä puukosta käsilleen.

Pahiten loukkaantui 25-vuotias, jonka keuhkopussin selkään osunut pisto puhkaisi.

Riita syntyi ilmeisesti jonnekin hävinneestä viinapullosta.

Poliisi epäilee 24-vuotiasta forssalaista kahdesta tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.

Muualla Suomessa vappu näyttää tänä vuonna menneen sujuvasti ilman suuria onnettomuuksia.

Helsingissä palomiehillä oli hieman ongelmia Kaivopuistossa, kun roskapalojen sammuttajia heiteltiin pulloilla. Pelastuslaitoksen mukaan tilanne alkoi ennen puolta yötä, kun Kaivopuistoon jääneitä roskia sytytettiin tuleen tahallaan.

Palomiesten kuvauksen mukaan tulenkäyttö alkoi olla hallitsematonta. Yksi pelastajista sai haavan käteensä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen

Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Jyväskyläläinen asianajaja Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois" – katso video heittelehtivästä rekasta

Opettajien lomautukset alkoivat Karstulassa ja jatkuvat syksymmällä – "Ensi vuoteen haemme muita säästöjä"

Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan

Rivit, Raitti vai Sylit – nyt kysytään kaupunkilaisten mielipidettä Samulinniityn uudesta asuinalueesta

THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Leivonmäkeläinen Helena Gyldén kohtasi Nelostiellä 2,7 promillen humalassa ajaneen rekkakuskin: "Löin jarrut pohjaan ja huudahdin, että herra jumala, nyt se kaatuu"

Tilapäinen auton tarve? Jyväskylän kaupunki vuokraa kimppa-autoja myös yksityishenkilöille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.