Puolison poliittinen aktiivisuus hatara peruste potkuille

Työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen pitää puolison poliittista aktiivisuutta hatarana perusteena työsuhteen purkamiselle.

- Se, että puoliso on poliittisesti aktiivinen ja kunnallisvaaliehdokkaana, ei voi vaikuttaa toisen puolison työsuhteeseen. Voihan olla niin, että puoliso on poliittisesti ihan toisella kannalla. Tällainen peruste tuntuu kyllä kaukaa haetulta ja hataralta, vaikka se jollakin tavalla näytettäisiinkin toteen, Tiitinen sanoi STT:lle keskiviikkona.

Tiitisen mukaan työntekijän poliittinen maailmankuva voi vaikuttaa työsuhteeseen vain sellaisissa tapauksissa, joissa se vaikuttaa suoraan työntekijän tehtävään. Hän arvioi, että jos asiaa on kuitenkin kysytty työhaastattelussa, kysymykseen olisi pitänyt vastata suoraan. Valehteleminen voi Tiitisen mukaan vaikuttaa ainakin työntekijän saamiensa korvausten määrään.

Sukupuoliseen suuntautuneisuuteen perustuva irtisanominen rikkoisi Tiitisen mukaan sekä työsopimuslain purkamisperusteita että yhdenvertaisuuslain säännöksiä. Tällaisessa tapauksessa työnantaja voidaan tuomita maksamaan irtisanotulle enintään 24 kuukauden palkkaa vastaava summa.

Yhdenvertaisuuslain piiriin kuuluvat kiistat ovat Suomessa hyvin harvinaisia, ja jos niitä ilmenee, ne sovitaan yleensä oikeussalien ulkopuolella. Tiitisen mukaan etenkin johtavassa asemassa olevien työsuhteen päättäminen hoidetaan yleensä hiljaisuudessa ja rahalla.

- Siitä on hyötyä molemmille. Jos asiasta ryhdytään riitelemään, työntekijän työnsaanti vaikeutuu ja yhtiön maine kärsii.