Puolueita herätellään pelastumaan: Uber ja Zappos kehiin!

Matti Apusen, Mikael Jungnerin ja Taru Tujusen mielestä puolueiden pitää ottaa oppia yrityksiltä.

Puolueiden on poistettava välikädet politiikan ja kansan väliltä, jos ne aikovat pelastua. Niiden on luovuttava hierarkioista ja otettava kansa mukaan ongelmanratkaisuun. Puolueiden on opittava yrityksiltä. Näin neuvotaan uudessa EVA Pamfletissa Pelastakaa puolueet!.

Pamfletin ovat kirjoittaneet Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) johtaja Matti Apunen, viestintätoimisto Kreab Helsingin toimitusjohtaja Mikael Jungner sekä viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtaja Taru Tujunen. Jungner on SDP:n ex-kansanedustaja ja ex-puoluesihteeri ja Tujunen kokoomuksen ex-puoluesihteeri.

Kansan odotuksiin ei vastata

Kirjoittajien mukaan puolueilla on ongelma: Ne ovat ankkuroituneet vanhaan aikaan eivätkä enää vastaa kansan odotuksiin. Ne eivät luo keskusteluagendaa, vaan aloitteet tulevat ulkopuolelta: kampanjoista, kuten Tahdon 2013, tai kansalaiselta, jolla on älypuhelin. Samalla valtaa on siirtynyt puolueilta muualle, kuten oikeusoppineille ja ay-liikkeelle.

Apusen, Jungnerin ja Tujusen mielestä puolueet voivat nyt valita kolmesta polusta tai valta valuu vieläkin kauemmas. Ensimmäisellä polulla nykyinstituutiot muuttuisivat joustavimmiksi. Toinen vaihtoehto on suora demokratia, mutta kirjoittajat eivät pidä esimerkkejä maailmalta lupaavina. Kolmas väylä olisi uudistaa puolueita yritysten tapaan.

– Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi Uberista ja poistaa välikädet puolueiden ja kansalaisten väliltä. Zappoksen esimerkki taas kannustaa joukkoistamiseen, avoimuuteen ja matalaan hierarkiaan, he ehdottavat.

Taksipalvelu Uberin tarkoituksena on mahdollistaa kyydin tilaaminen helposti matkapuhelimella. Verkkokauppa Zappos puolestaan poisti pomot ja tasoitti hierarkian kertaheitolla. Kirjoittajien mukaan überisaatio avaa väylän ihmisten toiminnalle, ja zappostumisessa tärkeässä roolissa on ideologia ja hanketta pitää koossa sen missio.

Myös vaalijärjestelmä remonttiin

Kirjoittajat ovat myös sitä mieltä, että puolueiden työkaluja pitää kehittää.

– Alueelliset piirit, itsevaltaiset puoluetoimistot ja ryhmäkuri ovat mennyttä aikaa – verkostot uutta. Puoluetoimijoilla tulisi olla rooleja, ei työtehtäviä. Puolueilla voisi olla useampi johtohahmo, joilla voisi olla toisistaan eriäviäkin mielipiteitä, he näkevät.

Kirjoittajat remontoisivat myös Suomen vaalijärjestelmän. Heidän mukaansa rullaavaa hallitusohjelmaa voisi päivittää matkan varrella, välivaalit antaisivat kansalle mahdollisuuden reagoida hallitusohjelmaan ja uusien toimijoiden tuloa politiikan markkinoille voisi helpottaa madaltamalla puolueiden äänikynnystä ja uudistamalla puoluetukea.