Perussuomalaisten puoluesihteeri Teuvo Hakkaraisen toikkaroinnista: "Säröä ja särmää pitää olla"

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo puolustaa perussuomalaisten kansanedustajien vauhdikkaita julkisia esiintymisiä ja värikkäitä lausuntoja.

– Säröä, särmää ja erilaisia mielipiteitä pitää olla. Ne ovat rikkaus, sillä olemme tavallisten ihmisten puolue, Slunga-Poutsalo totesi vieraillessaan sunnuntaina Jyväskylässä Keski-Suomen piirin kokouksessa.

Slunga-Poutsalo käytti esimerkkinä viitasaarelaista toisen kauden kansanedustaja Teuvo Hakkaraista, joka on lennokkaiden mielipiteidensä lisäksi esiintynyt juovuksissa tv:ssä ja julkisissa tilaisuuksissa.

– Kun Teuvo menee esimerkiksi kotiseudulleni Tornioon, pidetään häntä siellä suurena sankarina. Tavallisuus ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että kansanedustajamme ovat kännissä kaupungilla joka viikonloppu, Slunga-Poutsalo sanoi.

Tänä viikonloppuna Hakkarainen villitsi seuraajiaan Facebookissa toteamalla, että netissä avoimen rasistinen MV-lehti on maahanmuuttaja-asioissa "aivan yhtä luotettava lähteenä kuin valtamediamme – jos ei jopa luotettavampi".

Slunga-Poutsalon mukaan Perussuomalaiset-puolueella on käytössä kansanedustajien koulutusjärjestelmä mediaa ja muita julkisia esiintymisiä varten. Aivan kaikkia "möläytyksiä" ei kouluttamallakaan saada kitkettyä – eikä se Slunga-Poutsalon mukaan ole mikään ongelma.

– Meistä ei saa muodostua ympäripyöreä ja hiottu puolue. Niitä Suomessa on jo tarpeeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Valtiovarainministeriön tuore budjettiehdotus julkaistaan

Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla

Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä

Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin

Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Korona tukahduttaa opiskelijabileet Jyväskylässä: tursajaiset siirtyvät, osa yökerhoista pysyy kiinni, eikä Kauppakadun Approkaan ole varma

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.