Puoluesihteerit eivät koskisi kansanedustajien lomiin

Puoluesihteerit eivät lämpene ehdotukselle kansanedustajien lomien lyhentämisestä.

Kokoomuksen Markku Eestilä ehdotti vapaiden lyhentämistä Iisalmen Sanomissa.

SDP:n puoluesihteerin Reijo Paanasen mukaan on tärkeää, että vapailla edustajat ovat tekemisissä kansan kanssa omassa vaalipiirissään.

Paananen pitää Eestilän ehdotusta outona.

- Jos kansanedustaja kokee olevansa lomalla, hän ei ehkä ole mieltänyt oikein tehtäväänsä. Kansanedustajuus ei ole työ, vaan luottamustehtävä. Ei siitä olla lomalla hetkeäkään.

Keskustan Timo Laaninen perää edustajille lisää tekemistä, jos vapaita lyhennettäisiin.

- Isompi ongelma esimerkiksi tällä vaalikaudella on ollut se, että vaikeiden hallitusneuvottelujen jälkeen hallitukselta ei ole tullut ehdotuksia, ja eduskunta on ollut enemmän tai vähemmän tyhjäkäynnillä. Siihen vaivaan istuntokauden pidentäminen ei kyllä auta.

Kokoomuksen Taru Tujunen muistuttaa, että eduskunta istuu aina, kun on tarvis.

Kansanedustajat ovat joulutauolla puolitoista kuukautta ja kesällä taukoa on noin 2,5 kuukautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.