Puolustusministeri Niinistön tapaamisissa niin EU:n yhteistyötä kuin kalustoasioita

Münchenin turvallisuuskonferenssiin osallistuva Niinistö: EU tuo puolustukseen lisäarvoa, mutta ei ole ratkaisu

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on kiinnostunut kuulemaan Ranskan puolustusministeriltä Florence Parlylta EU-puolustusyhteistyöstä ja siitä, mitä hän voi kertoa presidentti Emmanuel Macronin eurooppalaista "interventiojoukkoa" koskevasta aloitteesta. Niinistö osallistuu parhaillaan Münchenin turvallisuuskonferenssiin, jossa myös EU:n rooli puolustuksessa on keskeisesti esillä.

Norjan puolustusministerin Frank Bakke-Jensenin kanssa Niinistö ennakoi puhuvansa muun muassa kalustoyhteistyöstä. Lisäksi Suomea tietysti kiinnostavat Norjan kokemukset F-35-hävittäjistä, Niinistö sanoi.

Hollannin puolustusministerin Ank Bijleveldin kanssa puheeksi nousee maan aloitteesta käynnistynyt hanke sotilaallisen liikkuvuuden parantamisesta Euroopassa.

 Pari vuotta sitten edellisen kerran konferenssiin osallistunut Niinistö pitää Münchenin viikonvaihteen parhaana antina lukuisia virallisia ja vähän epävirallisempia keskusteluja. Niitä on nytkin ohjelmassa runsaasti.

– En tiedä toista tilaisuutta, missä maailman turvallisuuspolitiikasta vastaavia ihmisiä olisi näin paljon samaan aikaa koolla, Niinistö arvioi STT:lle.

Sotaharjoitus puheeksi vain jos kysytään

 Niinistö haluaa tyrmätä pelot, että sotilaallisen liikkuvuuden parantaminen Euroopassa jotenkin merkitsisi ulkomaisten joukkojen liikkumista Suomen maaperällä ilman ennakkovaroitusta.

– Eihän siitä ole missään vaiheessa kyse, kansallisessa päätöksentekovallassa ovat asiat, hän sanoo.

Suomessa viime syksynä kohua herättänyttä ehdotusta suuresta kansainvälisestä sotaharjoituksesta Niinistö ei aio Münchenin tapaamisissa ottaa puheeksi, ellei asiasta suoraan kysytä. Ministerin mukaan ensin pitää tehdä päätös harjoituksen järjestämisestä ja aloittaa suunnittelu. Itse ajatusta kumppanimaiden kanssa harjoiteltavasta avun antamisesta ja vastaanottamisesta Niinistö sanoo toki edelleen kannattavansa.

Niinistö peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua arvioihin EU:n puolustusyhteistyön käytännön merkityksestä. Erilaiset orastavat puolustusyhteistyön muodot tuovat kyllä lisäarvoa myös Suomen puolustuskykyihin, mutta puolustusyhteisö EU ei edelleenkään ole.

– Eikä se sellaiseksi tule kehittymään, sellainen ilmapiiri on EU:ssa ainakin tällä hetkellä, Niinistö sanoo STT:lle.