Puolustusvoimien kouluttaja huusi "Palaa" ja sitten kävi huonosti – Jämsän sotaharjoituksessa sattuneen onnettomuuden taustat selvillä

Liian lyhyt heittopanoksen tulilanka aiheutti todennäköisesti puolustusvoimien kouluttajalle vakavan loukkaantumisen Jämsän Hallissa viime marraskuussa. Ilmavoimien joukkokoulutuskauden päättöharjoituksessa sattuneen tapaturman tutkinta saatiin perjantaina päätökseen.

Puolustusvoimien onnettomuustutkintaryhmän mukaan Karjalan prikaatin raivaajapioneeriryhmän kouluttaja oli sytyttänyt heittopanoksen polviasennossa, noussut seisomaan ja valmistautunut heittoon. Kouluttaja ehti huutaa "palaa"-komennon räjäytyksen merkiksi, jonka jälkeen heittopanos räjähti hänen oikeassa kädessään. Kouluttaja sai ensiapua paikalla olleelta puolustusvoimien henkilökunnalta ja ambulanssi kuljetti hänet hoitoon Tampereen keskussairaalaan.

 

Tutkimusten perusteella puolustusvoimat pitää epätodennäköisenä, että onnettomuus olisi johtunut räjähdemateriaalista. Sen sijaan heittopanoksen sytyttämiseen käytetty 17 senttimetriin lyhennetty aikatulilanka on ilmeisesti ollut liian lyhyt suhteessa kouluttajan tarvitsemaan suoritukseen. Kouluttaja oli tehnyt etukäteen tulilangan koepolton palonopeuden varmistamiseksi. Räjähdemateriaalin osuutta onnettomuuteen ei voida kuitenkaan varmuudella poissulkea, koska kaikki materiaalista ei jäänyt räjähdyksen jälkeen mitään tutkittavaa.

Tutkintaryhmä esittää, että räjäyttämiseen käytettävän aikatulilangan minimipituutta muutetaan varomääräyksellä 15 sentistä 20:een. Lisäksi panos suositellaan heitettävän välittömästi sen syttymisen jälkeen. Räjähdysten kuvaaminen tulisi myös toteuttaa jollain muulla menetelmällä kuin heittopanoksella, mikäli se on mahdollista.

Jämsän sotaharjoituksen räjähdyksestä kuukausien tutkinta 

Onnettomuustutkintaryhmä suosittelee, että puolustusvoimien joukkokoulutuksessa vallitsevaa kulttuuria tarkastellaan. Sen mukaan olisi tärkeää selvittää, kuinka ohjeet ja määräykset siirtyvät käytäntöön ja mistä syistä määräyksistä poiketaan. Myös harjoitusten lääkintätoimintaa esitetään kehitettäväksi.

– Kaikessa toiminnassamme on turvallisuus läsnä. Mottomme on: tehtävä ensin – turvallisuus aina, onnettomuustutkintaryhmän johtaja, majuri Ville Rosenlund linjaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .