Putinin vierailun turvallisuusjärjestelyt lähiaikojen ennätys – yhteensä noin tuhat turvallisuusviranomaista

Venäjän presidentti Vladimir Putinin vierailun turvatoimet olivat Itä-Suomen poliisin lähihistorian suurimmat ja henkilöstömäärällä mitattuna yhdet koko Suomen suurimmista.

Henkilömäärällä mitattuna turvatoimia arvioitiin jopa järeämmiksi kuin Kiinan presidentti Xi Jinpingin keväisen Suomen vierailun vaatimat järjestelyt. Putin vieraili Savonlinnassa torstaina 27. heinäkuuta.

Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö ja Putinin vierailun viranomaistoiminnan yleisjohtaja Seppo Korhonen kertoo, että vierailua turvaamassa oli yhteensä noin tuhat turvallisuusviranomaista, joista noin puolet oli poliiseja ja loput Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja Pelastuslaitoksen henkilöstöä.

– Näin mittavaa tapahtumajärjestelyä ei ole ennen Itä-Suomessa ollut, vaikka toki meillä on valtionpäämiehiä käynyt ennenkin. Järjestelyt ovat kuitenkin olleet huomattavasti pienimuotoisempia, Korhonen huomauttaa.

Paikka vaikutti

Helsingin poliisin erityistoimintayksikön johtaja, ylikomisario Heikki Porola sanoo, että turvatoimet ovat ykkösluokan tapaamisissa Suomessa suunnilleen samaa tasoa, mutta Itä-Suomessa jouduttiin käyttämään enemmän henkilöstöresursseja johtuen tilaisuuden pitopaikasta.

– Meillä on Helsingissä totutut, turvalliset tapaamispaikat, kuten Presidentinlinna. Itä-Suomessa joudutaan sen sijaan varmistamaan kaikki paikat, Porola sanoo.

Henkilöresursseilla mitattuna Putinin vierailun turvallisuusjärjestelyt saattoivat olla Porolan mukaan Itä-Suomen historian suurimmat ja Suomen suurimpia, mutta eivät kuitenkaan Suomen koko menneen historian suurimmat.

– Meillähän on ollut näitä EU-puheenjohtajuuksia, joihin liittyi tapahtumia, ja sitten on ollut entisaikojen kylmän sodan aikana henkilömääriltään vielä paljon massiivisempia tapahtumia, Porola sanoo.

Hänen mukaansa turvatoimien järeys riippuu useimmiten siitä, missä tapaaminen järjestetään.

– Tässä mentiin keskelle yleisötapahtumaa, Porola selventää.

Ennennäkemätön ilmatuki

Itä-Suomen poliisissa ennennäkemätöntä oli Korhosen mukaan myös tapahtuman vaatima ilmatuki. Ilmatilaa valvoivat Puolustusvoimien Hornetit ja helikopterit sekä Rajavartiolaitoksen kopterit. Maassa kaikki paikat, joissa valtionpäämiehet liikkuivat oli miehitetty ja vesiliikkumistakin Olavinlinnan lähistöllä oli rajoitettu. Korhosen mukaan kalustoa jouduttiin myös vuokraamaan ja lainaamaan.

Operaation kokonaiskustannuksia Korhonen ei pysty vielä arvioimaan, sillä yhteenveto niistä tehdään vasta myöhemmin.

– Arvioisin, että kaluston vuokrausten ja lainausten kulut jäävät kuitenkin reilusti alle 100 000 euron, Korhonen sanoo.

Korhonen antaa erityiskiitoksen Savonlinnan asukkaille ja kesävieraille, jotka ymmärsivät odottelua ja teiden sulkemisia hyvin.

Koko turvallisuusoperaatio sujui Korhosen mukaan suunnitellusti, vaikka Punkaharjulla pidetty lehdistötilaisuus pitkittyikin.

– Päivä oli suorastaan harvinaisen rauhallinen. Joitakin poliisin normaaleja hälytystehtäviä oli, mutta niitäkin poikkeuksellisen vähän. Johtuiko sitten siitä, että enimmäkseen liikkeellä oli vain poliisi, Korhonen myhäilee.

Missä mielenosoittajat?

Venäjän presidentin Putinin Suomen-vierailussa erikoista oli se, että yhtäkään ilmoitusta mielenosoituksista ei tehty, eikä poliisin tietoon tullut Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikön Seppo Korhosen mukaan yhtäkään mielenilmausta.

– Se on aika erikoista, kun ajattelee maailmanpoliittista tilannetta ja Venäjän suurvalta-asemaa, Korhonen sanoo.

Helsingin poliisin erityistoimintayksikön johtaja, ylikomisario Heikki Porola sanoo, että aikanaan Krimin ja Ukrainan tilanteet aiheuttivat joidenkin vierailujen yhteydessä Helsingissä mielenosoituksia lähinnä Venäjän lähetystöllä.

– Voi olla, että tällä kertaa ei ollut sellaista akuuttia päivänpolitiikkaan liittyvää asiaa, joka nostaisi aktiivien aktiivisuutta, Porola sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .