Puuhun luikerrellut käärme säikäytti lapsiperheen

Ähtärissä Oskarintiellä asuva lapsiperhe koki yllätyksen viime viikon perjantaina, kun kotipihan puussa kärkkyi kyy.

Pihatuijan oksalla, noin puolentoistametrin korkeudella makoilevan kyyn huomasi ensimmäisenä perheen kissa Karvinen. Kolmen metrin päässä omakotitalon rappusista sijaitsevaan pihatuijaan kyy oli luikerrellut todennäköisesti jonkin eläimen perässä.

- Kissa oli sen näköinen, että puussa oli jotain ylimääräistä, ja että sinne olisi päästävä, perheen isä Tero Pirinen sanoi nauraen.

Piristen perheessä kodin läheisyydessä liikkuviin kyihin on totuttu. Perheen 8- ja 9-vuotiaat pojatkin suhtautuivat oksalle käpertyneeseen nukkumattiin ainoastaan uteliaina.

- Käärmeitä näkyy täällä päin joka kesä, mutta puussa sellainen nähtiin ensimmäistä kertaa. Vaaratilanteita varten olemme varautuneet kyypakkauksella.

Pirinen kertoo, että kyy saatiin puusta alas harjan varrella.

- Hätistelimme sen läheiseen metsään. Tässä on lähellä niin paljon puistoalueita, että kyllä siellä käärmeitä mahtuu olemaan, Tero Pirinen totesi leppoisasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.