Puun pienpoltto jo suurin pienhiukkasten ja mustan hiilen päästölähde Suomessa

Puun pienpoltto on jo suurin pienhiukkasten ja mustan hiilen päästöjen lähde Suomessa, käy ilmi tuoreesta väitöskirjasta. Asiaa selvitti väitöksessään Suomen ympäristökeskuksen tutkija Mikko Savolahti.

Tutkimuksen tulosten mukaan pienpoltto aiheuttaa Suomessa vuosittain 200 ennenaikaista kuolemaa. Lisäksi pienpoltto kiihdyttää osaltaan ilmastonmuutosta.

Puun pienpoltto mielletään usein talojen ekologiseksi lämmitysmuodoksi.

–  Muilla sektoreilla ilmansaasteiden päästöjä on onnistuttu vähentämään tehokkaasti lainsäädännöllä. Siksi puun pienpoltto on noussut merkittävimmäksi hiukkasmaisten päästöjen lähteeksi. Viime vuosikymmeninä puunpolton suosio on vielä entisestään kasavanut. Tilanne on sama monissa Euroopan maissa, Savolahti sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.