Pyöräparaatiin osallistui tänään satoja ihmisiä – katso kuvat erilaisista menopeleistä

Valtakunnallinen Pyöräilyviikko startattiin Jyväskylässä aurinkoisessa säässä lauantaina. Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry:n puheenjohtaja Teemu Tenhunen kehuu, että Kävelykadulla Pyöräilyviikon avajaisissa kävi päivän aikana tuhansia ihmisiä.

– Huikea meininki oli koko päivän. Keskustassa riitti väkeä ja välillä oli niin kova ryysis, että hyvä kun pystyi liikkumaan, Tenhunen iloitsi.

Tenhusen mukaan kävijöitä oli lauantaina selkeästi enemmän kuin viime vuonna.

– Sää vaikutti asiaan, mutta onnistuimme myös hehkuttamaan tapahtumaa hyvin etukäteen. Tiedotimme tapahtumasta eri paikoissa.

Hän lisäsi, että pyöräparaatikin osoitti suosionsa tänä vuonna. Pyöräletkaan osallistui nimittäin noin 500 henkilöä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna. Tunnin kestäneen paraatin tarkoituksena oli tehdä pyöräilyä näkyväksi isolla joukolla. Siinä Jyväskylässä kokoontunut joukko onnistuikin, sillä letkassa kulki mitä erilaisimpia pyöräilijöitä ja menopelejä.

– Meillä oli aivan mahtava lössi ja hyvä tunnelma. Osallistujia oli pienistä lapsista hyvinkin varttuneisiin. Lisäksi mukana oli monenlaista pyöräkalustoa, kuten lahtipyöriä, peräpyöriä, maastopyöriä, maantiepyöriä, alamäkipyöriä ja oli mukana yksi koirakin, Tenhunen sanoi.

Tänä vuonna valtakunnallisen Pyöräilyviikon avajaisia vietettiin Jyväskylän Kävelykadulla 11. kerran. Avajaistapahtuma jatkuu lauantaina iltabileillä yökerho Escapessa.

19. toukokuuta saakka kestävän Pyöräilyviikon ohjelmaan sisältyy avajaispäivän lisäksi lukuisia muitakin tapahtumia. Ihmisiä kannustetaan pyöräilyn pariin erilaisilla tapahtumilla ja aktiviteeteillä. Kun Tenhuselta kysyy, miksi paikasta toiseen kannattaa liikkua pyörällä, tulee vastaus kuin kaupan hyllyltä.

– Se on helppoa ja nopeata. Maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan ihmiset liikkuvat pyörällä nimenomaan helppouden ja nopeuden vuoksi. Ympäristö- ja terveyssyyt tulevat vasta näiden jälkeen.

Katso kuvat pyöräparaatista alla olevasta linkistä. Pyöräilyviikon koko ohjelma on julkaistu täällä.

Lähetä meille pyöräilykuva ja osallistu kisaan!

Pyöräilyviikon avajaisia vietetään Kävelykadulla

Pyöräpaarati veti satoja osallistujia