Murhamysteeri: Lähes 90 vuotta vanha tapaus yhä epäselvä – Surmasiko katkera kosija pyryisellä tiellä?

Oliko suojeluskuntalainen Heikki Haukkalan vuonna 1927 tapahtunut kuolema mustasukkaisuussurma, poliittinen kostomurha vai vahingonlaukaus?

Lehmänostoreissulta palaamassa ollut teurastaja ajoi hevosellaan lumisateisena tammikuun iltana puolenyön aikaan Keuruun ja Myllymäen välistä tietä Keuruun suunnasta. Äkkiä hevonen poikkesi tienpuoleen, ja teurastaja näki keskellä tietä tajuttomalta vaikuttaneen miehen.

Hän ajoi läheiseen torppaan ja sai sieltä mukaansa torpan vävyn. Lyhdyn valossa miehet totesivat, että maassa makaava olikin kuollut. He tunnistivat hänet ”talokkaanpoika” Heikki Haukkalaksi.

Teurastaja meni ilmoittamaan tapahtuneesta puolentoista kilometrin päässä sijaitsevaan vainajan kotitaloon. Yhdessä tämän isän kanssa he kuljettivat ruumiin kotiin. Vainajan vaatteita avatessaan he huomasivat tämän paidassa verta. Samana yönä paikalle tulleet poliisit totesivat kuolinsyyksi luodin, joka oli tunkeutunut sisään selästä vasemman munuaisen yläpuolelta, lävistänyt sydämen ja tullut ulos rinnasta.

Harjoituksista palaamassa

Noin 12 kilometrin päässä Keuruun kirkolta sijaitsevassa Mäyrämäen talossa pidettiin 25.1.1927 suojeluskunnan harjoitukset. Kello 18:n aikaan kaikki olivat poistuneet talosta, mutta noin 20.30 Heikki Haukkala, 32, palasi noutamaan kalossejaan. Sitä, missä hän oli ollut väliajan, ei tiedetä.

Saatuaan kalossit jalkaansa hän meni erään toisen suojeluskuntalaisen kanssa piharakennuksessa asuvan työmiehen luo. Kolmisin miehet nauttivat vedellä laimennettua pirtua, jota Haukkalalla oli ollut pullossa ”noin kahvikupillinen”.

Kymmeneltä Haukkala lähti hiihtämään kotiin. Kohtalonsa hän tapasi 1 200 metrin päässä ja arviolta kello 22.15.

Punaupseeri pääepäiltynä

Murhasta epäiltiin Venäjälle 1921 salaa mennyttä keuruulaismiestä, joka oli koulutettu siellä punaupseeriksi ja jolla oli edelleen vaimo ja lapsi Keuruulla. Hän olisi ollut toinen niistä tuntemattomista miehistä, jotka saapuivat samana yönä puoli yhden aikaan Keuruulla majataloon ja poistuivat sieltä varhain aamulla. Miehiä jahdattiin mm. eri puolilla Pohjanmaata, mutta turhaan.

”Keuruun murhajuttu selvitetty”, otsikoi Ilkka maaliskuussa ja kertoi, että punaupseerin vaimon asunnon vintiltä sahanjauhoista löytyneen valokuvan perusteella oli todettu, että ”juuri nämä henkilöt ovat olleet liikkeellä ja on murha juuri heidän tekemänsä”. Lehden mukaan tapaus oli selvästi punaisten kostomurha.

Maaherra ei ilmeisesti ollut yhtä varma asiasta, sillä hän kirjoitti Keuruun nimismiehelle Ilmari Sarkkilalle, että tämän olisi ehkä syytä yrittää saada jyväskyläläisten lehtien suu tukituksi vetoamalla törkeän rikoksen selvittämisen vaikeuttamiseen. Hän itse sanoi yrittävänsä saada oikaisua Ilkkaan.

Tapaukseen yhdistettiin myös eräs kulkumies, joka kuulusteluissa tunnustikin olleensa tekijäin joukossa. Tunnustus oli kuitenkin saatu Etsivän Keskuspoliisissa Viipurissa tavalla, joka johti kahden poliisin erottamiseen.

Kihlamatka suunnitteilla

Kävi ilmi, että Haukkalalla oli ollut useita vuosia rakastettu, jonka kanssa hän oli sopinut kihlamatkasta helmikuun toiseksi viikoksi. Naisella oli ollut toinenkin kosija, joka ainakin aikaisemmin oli ollut Haukkalaa kohtaan katkera. Syrjäytetty kilpakosija oli kuitenkin ollut surmahetkellä aivan muualla.

Aineistoon useita kertoja palannut eläkkeellä oleva keuruulainen ylikonstaapeli Kari Rautava uskoo kuitenkin, että kyseessä oli pikemminkin vahingonlaukaus.

Haukkala ammuttiin omalla aseellaan, jota rivakalta mieheltä ei olisi saatu selästä ilman kamppailua. Tapahtumapaikalla ei kuitenkaan näkynyt minkäänlaisia taistelun jälkiä, vainajan makuupaikka oli veretön ja hänen vaatteensa hyvässä järjestyksessä. Kiväärin hihna oli leikattu teräaseella ja niin siististi, ettei sellainen onnistuisi kesken tappelun.

Rautavan mukaan voi olla mahdollista, että nähtyään maassa vatsallaan makaavan miehen teurastaja oli yrittänyt kääntää häntä voidakseen tunnistaa hänet. Kun teurastaja olisi leikannut kiväärin hihnan poikki ja tarttunut aseeseen, se olisi vahingossa lauennut. Kivääri oli japanilaisvalmisteinen ja erittäin herkästi laukeava.

Löytäjän ristiriitainen tarina

Ruumiinavaus osoitti, että ”kuolema oli tapahtunut äkkiä”. Mitä ilmeisimmin Haukkala oli siis maannut tiellä vatsallaan. Alusvaatteetkin olivat verisemmät edestä kuin takaa. Kun teurastaja tuli uudestaan paikalle, nyt torpan vävyn kanssa, makasi vainaja tiellä selällään.

– Teurastajan tarinassa on ristiriitaista sekin, että ensin hän kertoi menneensä ilmoittamaan tapahtuneesta koskematta vainajaan, mutta kun poliisi löysi tämän pään vierestä raavittuja tulitikkuja, hän muuttikin kertomustaan ja sanoi yrittäneensä tikkujen valossa tunnistaa, kuka maassa makasi, Rautava toteaa.

Torpan vävyn kertoman mukaan teurastaja oli kopistellut maasta nostamansa kiväärin perällä vainajan jalkapohjia. Hän oli sanonut, että ase voi moisesta laueta, jolloin teurastaja oli avannut kiväärin lukon ja sanonut, että makasiinissa on täysiä panoksia ja tyhjä hylsy piipussa. Hän oli laukaissut iskurin tyhjää hylsyä vasten ja sanonut, että ei se nyt ainakaan laukea.

Rautava katsoo, ettei tapahtumapaikalla yleensä tällä tavalla aseella leikitä.

Suojeluskuntalainen Heikki Haukkalan murhasta on siis olemassa monenlaisia tulkintoja, mutta yhtäkään niistä ei ole kyetty todeksi osoittamaan – eikä ilmeisesti koskaan kyetäkään.

Sarjassa käydään läpi Keski-Suomessa tapahtuneita sekä maakuntaan liittyviä selvittämättömiä henkirikoksia. Tiedot perustuvat Keskisuomalaisen ja poliisin arkistoihin, poliisien haastatteluihin sekä aikalaiskuvauksiin tapahtumista. Tämä juttu on julkaistu Keskisuomalaisessa 16.6.2006.

Juttusarjan osia julkaistaan Keskisuomalaisen verkkopalvelu KSML.fi:ssä joka sunnuntai.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .