Pysäytetyt Ferrari-kuskit jonottivat poliisiautoon Äänekoskella – katso kuvat!

Nelostien kulkijat hieraisivat silmiään useamman kerran sunnuntai-iltapäivällä Äänekoskella niin sanotussa Honkolan risteyksessä.

Poliisi oli pysättänyt noin kymmenen etelää kohti ajaneen Ferrari-urheiluauton letkan puoli viideltä ja autojen kuljettajat odottivat jonossa poliisiauton ulkopuolella.

Keskisuomalainen tavoitti Sisä-Suomen poliisin tilannekeskuksen johdon Tampereelta, josta vahvistettiin, että Ferrarien pysäyttäminen on kuulunut poliisin sunnuntain liikenteenvalvontaan. Tarkempaa tietoa esimerkiksi kuljettajien mahdollisista rikoksista ei tilannekeskuksessa sunnuntai-iltana vielä ollut.

– Voin vahvistaa, että tällainen tehtävä on Äänekoskella. Poliisi suorittaa siellä liikenteenvalvontaa, tilannekeskuksesta kommentoitiin.

Ferrarit olivat matkalla Rovaniemeltä Etelä-Suomeen. Lapin Kansan mukaan noin 30 Ferrari-kuljettan joukko on osallistunut lauantaina "Ferrarit Napapiirillä" -tapahtumaan. Lehden mukaan Ferrarit ovat mallia Ferrari 360 Challenge Stradale, Ferrari 248 Italia, Ferrari 488 ja Ferrari F12.

Ferrari-omistajien yhdistys Ferrari Club Passione Rossa viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan ja juhlii merkkivuotta ajamalla Helsingistä Rovaniemellä.

Keskisuomalainen uutisoi myös perjantaina Ferrari-kuskien liikennekäyttäytymisestä. Tuolloin Ferrarit kaahasivat ja ohittelivat vaarallisesti muita autoilijoita Tikkakosken kohdalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pysäytetyt Ferrari-kuskit jonottivat poliisiautoon Äänekoskella – katso kuvat!

Parikymmentä Ferraria kaahaili vaarallisesti Nelostiellä Tikkakosken kohdalla – ohituksia tehtiin muista autoilijoista piittaamatta: "Keskisormea piti näyttää"

Uusimmat

Kotimaa

Luoti lävisti asunnon ikkunan Porissa, paikalle useita poliisipartioita ja panssaroitu ajoneuvo

Maitorekka kaatunut tielle Kurikassa, valtatie 3 poikki usean tunnin ajan

Porin Paratiisinmäessä tilanne hallinnassa, kertoo poliisi – operaation syynä oli asunnon ikkunan lävistänyt luoti

Katso video: ”Pieni hörröpörrö, ihana nappisilmä” – Naamoilla kisattiin koiralle lässyttämisen Suomen mestaruudesta

Akavan Fjäder: Jatkuvan oppimisen kirjaukset hallitusohjelmassa täysin riittämättömiä – ”Olemme liikaa kiinni vanhassa rakenteessa”

Hovioikeus kumosi äidin tuomion 11-vuotiaan tyttärensä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavien kuvien levittämisestä – Äänekoskella otetut taidekuvat eivät olleet sittenkään seksuaalisia

Finnairin Kiinan-lento joutui palaamaan Suomeen mittarivian vuoksi

Maastopalo Jyväskylässä Murtolahdentiellä – havainto tehtiin järven yli Nenäinniemestä

EU:n oikeusministerit puivat oikeusvaltioperiaatetta, mutta Unkarin ja Puolan tilanteesta ei keskusteltu

Viherlandian rakastettu Torsti-papukaija sai perjantaina seuraajan – "Siinä ne yhdessä matkivat toisiaan tutustuessaan"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.