Räsänen helpottaisi työperäistä maahanmuuttoa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen helpottaisi työperäistä maahanmuuttoa. Työperäisen maahanmuuton saatavuusharkintaa pitäisi hänen mielestään väljentää tai poistaa se kokonaan.

Euroopan talousalueen ulkopuolelta tehtäviä rekrytointeja rajoitetaan tällä hetkellä niin sanotulla saatavuusharkinnalla. Sen mukaan työnantajan on pystyttävä osoittamaan, ettei vastaavaa työvoimaa ole jo tarjolla.

Räsäsen mielestä turhan byrokratian karsiminen auttaisi niin yrityksiä kuin maahanmuuttajia.

– Tällä hetkellä lupaa pitää ensin hakea monelta luukulta ennen kuin pääsee töihin. Esimerkiksi monen yrityksen kannalta tilanne on hankala, jos töihin halutaan tiettyjä työntekijöitä.

Räsänen ei usko, että saatavuusharkinnan keventäminen johtaisi työehtojen polkemiseen, mitä muun muassa palkansaajajärjestöissä on pelätty.

Nykyinen hallitus linjasi vielä neljä vuotta sitten, että työvoiman saatavuusharkinta on syytä säilyttää ennallaan. Samalla hallitusohjelmaan kuitenkin kirjattiin, että säätelyä osittain purkaneen Ruotsin kokemuksia on syytä seurata.

Räsäsen mielestä on selvää, että Suomeen tarvitaan työntekijöitä ulkomailta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tarvetta on bussinkuljettajille ja siivoojille. Tarvetta on Räsäsen mukaan niin matalamman kuin korkeammankin palkan aloilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tunteet kuumenivat uuden sairaalan rakennustyömaalla – työmiesten väkivaltaisesta yhteenotosta sakkotuomiot

Useita eri valmisleipiä vedetään markkinoilta listeriavaaran vuoksi – syyksi paljastui kinkkusuikale, mutta samalla linjastolla on käsitelty muitakin eväsleivissä käytettyjä lihoja

Miehet näpistivät Pokemon-kortteja tavaratalosta Jyväskylässä

Suomessa korjattiin suurin ruissato lähes 30 vuoteen

Tuhansia mökkejä välittävä Lomarengas reagoi Levin mökkipalon selvitykseen: Alkaa vaatia palovaroittimia kaikkiin asuinhuoneisiin

Käräjäoikeus määräsi jyväskyläläiselle aliupseerille jättikorvaukset sotakoiran puremasta – valtio valittaa hovioikeuteen

Keuruu pääsi Unicefin malliin toisena Keski-Suomesta

Maanantain tukilakot näkyisivät maalla, merellä ja ilmassa – matkustajalaivoja jäämässä satamiin, lentojen perumisista ei vielä tarkkaa tietoa

Hyvä Joulumieli -tapahtuma valloitti Jyväskylän Kävelykadun – keräykseen lahjoitettujen varojen turvin hankitaan kaikkiaan 28 000 lahjakorttia

Maanantain tukilakot näkyisivät maalla, merellä ja ilmassa – matkustajalaivoja jäämässä satamiin, lentojen perumisista ei vielä tarkkaa tietoa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.