RKP: Suomi on Naton jäsen vuonna 2025

Esityksessä korostetaan myös Pohjoismaita Suomen luonnollisina kumppaneina puolustusyhteistyössä.

Ruotsalainen kansanpuolue näkee, että Suomi on Naton jäsen vuonna 2025. Tavoite sisältyy esitykseen uudesta puolueohjelmasta, josta puoluekokous päättää kesäkuussa.

Esityksessä korostetaan myös Pohjoismaita Suomen luonnollisena kumppanina puolustusyhteistyössä. RKP haluaa erityisesti jatkaa ja syventää Suomen ja Ruotsin yhteistyötä.

Puoluejohtaja Carl Haglund oli alun perin muotoillut esitykseen epämääräisemmän Nato-kohdan. Hän kertoo yllättyneensä, kuinka suurta oli paine selvempään kannanottoon. Kaksi kolmannesta puoluevaltuuston jäsenistä oli selvemmän muotoilun puolella.

Haglund kertoo, että hän on kuitenkin tietoinen, etteivät kaikki puolueen jäsenet ja kannattajat puolla Nato-jäsenyyttä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.