Rahoitusalan riita viikonlopputöistä ei ota laantuakseen

Työntekijät pohtivat ensi viikolla uusia toimia

Rahoitusalan työntekijät ja työnantajat vääntävät yhä siitä, pitäisikö työnantajalla olla oikeus määrätä ihmisiä viikonlopputöihin vai ei. Viikonlopputöistä on kiistelty joulukuusta lähtien.

Matkan varrella on nähty kaksi pankkilakkoa, ja lisää voi olla tulossa. Ainakin valtakunnansovittelija Minna Helteen sovintoehdotuksen perjantaina hylännyt Ammattiliitto Pro pohtii ensi viikon alussa uusia toimia ja aikoo kertoa niistä keskiviikkona.

Sovintoesityksen torjui Pron ohella nordealaisten Nousu. Ylemmät toimihenkilöt YTN olisi hyväksynyt sen, samoin työnantajien edustajat Finanssiala ja Palvelualojen työnantajat Palta.

– Sovittelua ei ole heti edellytyksiä jatkaa, sillä kaikki mahdollisuudet edetä neuvotteluissa on tällä erää haravoitu. Sovittelua ei kuitenkaan katkaista, koska rahoitusalalle tarvitaan ennen pitkää työehtosopimusratkaisut ja työrauha, Helle sanoi.

Helteen sovintoesitys lähti siitä, että viikonlopputyön käyttöönotosta olisi ensisijaisesti sovittu paikallisesti. Jos paikallisia ratkaisuja ei olisi saavutettu, olisi työantajalla tietyin rajoituksin mahdollisuus määrätä toimihenkilöitä viikonlopputöihin.

Viikonlopputyön määrä olisi rajattu yhteen viikonloppuun kuukaudessa ensi vuoden heinäkuun loppuun saakka. Painavasta henkilökohtaisesta syystä rahoitusalan toimihenkilöt olisivat voineet kieltäytyä viikonlopputyöstä.

Työnantajapuoli luonnehti sovintoesitystä tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

– Viikonlopputyöjärjestelmä ei voi perustua pelkkään vapaaehtoisuuteen, koska asiakaspalvelun pitää toimia kaikissa olosuhteissa. Uudistuva rahoitusala tarvitsee pysyvän ja helposti käyttöönotettavan työaikajärjestelmän, jonka sisältö ja kustannustaso ovat etukäteen työnantajan tiedossa, Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoi.

Samalla väellä viikonloputkin

Ammattiliitto Pro katsoo, että sovintoesityksessä työnantaja olisi saanut yksinmääräämisoikeuden, jota liitto ei voi hyväksyä. Työntekijäpuoli haluaisi, että viikonlopputöistä sovittaisiin paikallisesti, koska tarve vaihtelee paljon yrityksittäin.

– Olemme olleet valmiita rakentamaan niin sanottua perälautaa eli sitä, miten työnantaja voi varmistaa (työvoiman riittävyyden), mutta emme ole päässeet siitä yksimielisyyteen, sanoo johtaja Antti Hakala.

Tärkeitä kysymyksiä ovat muun muassa vapaiden viikonloppujen määrä ja se, miten vaikkapa esteet viikonlopputyön teolle huomioidaan.

Työntekijöitä juilii myös se, että pankkien asiakaspalvelusta on vähennetty väkeä reilusti. Pron Hakalan mielestä nyt hyvää asiakaspalvelua ei voida aina taata edes maanantaista perjantaihin.

– Sitten kun samalla työvoimalla yritetään toteuttaa lauantai- ja mahdollisesti sunnuntaityökin, ollaan ihan selkeissä ongelmissa.