Raju maastopalo levisi usean hehtaarin alalle: "Seuraavaksi olisi ollut vastassa kylä"

Roskien poltosta irronnut tuli levisi sunnuntaina rajua vauhtia usean hehtaarin suuruiselle alueelle Keuruun Haapamäellä.

Tuli levisi noin kolmen hehtaarin alalle, josta osa on peltoa ja osa taimikkoa. Tuli ehti aiheuttaa myös vaaratilanteen, kun se levisi piharakennukseen ja ympäröi öljyä sisältäneen säiliön.

– Farmarisäiliö oli jo kuumentunut ja piharakennuksen seinät tummuneet, mutta ensimmäiset yksiköt saivat säiliön ympäristön ja rakennuksen seinät sammumaan, palomestari Mika Huuskola kertoo.

Varastokäytössä ollut rakennus säästyi lopulta pintavaurioita suuremmilta vahingoilta. Polttoöljyä sisältänyt säiliö saatiin myös jäähtymään nopeasti.

Keski-Suomessa on voimassa oleva ruohikkopalovaroitus. Keli on tuulinen, jolloin liekit karkaavat todella kovalla vauhdilla. Tuli karkasikin roskienpolttajalta ja levisi hujauksessa pellon yli metsään.

– Isommilta vahingoilta onneksi säästyttiin. Ilmoitus tehtiin nopeasti ja myös ensimmäiset yksiköt toimivat nopeasti, Huuskola kertoo.

– Metsän jälkeen seuraavana olisi ollut junarata, järveä, ja seuraavana Haapamäen kylä. Sitten oltaisiinkin mietitty toisenlaisia toimia.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta kello 12.33. Hieman kahden jälkeen palokunta oli pakkaamassa sammutustarvikkeita ja poistumassa paikalta.

Paikalla oli kuusi sammutusyksikköä ja viisi säiliöautoa sekä pelastushenkilöstöä noin 40 ihmistä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .