Rakennustelineet romahtivat vilkkaalle kadulle

Helteisessä ruuhkassa Helsingin ydinkeskustassa sattui iltapäivällä uhkaava vaaratilanne, kun tavaratalon seinustalle pystytetty kookas rakennusteline romahti kadulle.

Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut, mutta läheltä piti -tilanteita sattui useita. Onnettomuuspaikka Postikadulla Sokoksen tavaratalon kulmalla saatiin nopeasti avattua liikenteelle, mutta telineiden ympärille jäi pyörimään useita kummastuneita ohikulkijoita.

Telineiden vieressä seisoi henkilöauto, jonka katossa oli lommo ja etulasi oli osittain rysähtänyt sisään. Autossa ollut perhe katseli hämmentyneenä ympärilleen.

– Olimme matkalla juhliin ja ajoimme tuosta alta kun teline paukahti päälle. Sain tuulilasin sirpaleita syliini, kertoi auton etupenkillä istunut nainen. Hän epäili, että teline olisi saattanut tulla vanhemmasta autosta kunnolla sisään.

Päivystävä palomestari Hannu Arimo arvioi, että onnettomuudessa oli paljon onnea mukana. Paikalla oli joukko romanialaisia, joista kaksi oli Arimon mukaan hyvin vähällä jäädä telineen alle.

Poliisi selvittää, oliko teline kiinnitetty huolimattomasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.