Rakentaako uusi koulukeskus vai korjatako vanhaa – Multilla ollaan ratkaisujen edessä

Multian kunnanhallitus päätyi tiistaina esittämään valtuustolle, että ensi vuoden investointiohjelmaan otetaan Sinervän koulukeskuksen uudisrakentaminen.

Linjauksen jälkeen hallitus hyväksyi kunnanjohtaja Noora Pajarin esityksen tulevan investointiraamin määrittymisestä pitkälti koulun tarpeiden mukaan. Investointien kokonaismääräksi kirjattiin korkeintaan 5,4 miljoonaa euroa, mistä 400 000 euroa voi kohdistua muualle kuin kouluun.

Sinervän koulukeskuksen yläkoulun puolella ilmenneitä sisäilmaongelmia tutkittaessa on katsottu, ettei kiinteistöjä tarvitse asettaa käyttökieltoon. Ne vaatisivat kuitenkin pikaisia ja mittavia parantamistoimia. Lopputulema oli, että kaikkien koulutilojen korjaustarveaste on 70–100 prosenttia.

Vaihtoehtoina on tuotu esiin uudisrakentaminen, vanhojen tilojen korjaaminen tai uudisrakentamisen ja vanhan korjaamisen yhdistelmä. Ennusteen mukaan oppilasmäärä laskee vuoden 2027 jälkeen alle sataan, joten tilaratkaisuissa tulisi ottaa huomioon muunneltavuus.

Koulukeskuksen ongelmiin paneutunut sisäilmatyöryhmä on esittänyt oppilaiden ja henkilökunnan oiretilanteen kartoittamista viivytyksettä. Myös työryhmän mukaan koulurakennukset edellyttävät niin laajoja korjaustoimia, että tarkoituksenmukaisinta olisi rakentaa kokonaan uutta.

Jatkotoimina kunnan tekninen johtaja Tiina Löytömäki laatii selvitykset mahdollisen uudisrakennushankkeen vaihtoehdoista, kunta järjestää koulukeskusasiasta yleisen tiedotustilaisuuden ja sisäilmatyöryhmä seuraa kouluoloja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .