Rallien aikaan taivaalla pörrää lentokone melkein tauotta – Kilpa-autoille tarpeellinen apu

Linkkikoneet luovat tietoliikenneyhteyksiä muun muassa kilpa-autojen ja teknisen keskuksen välillä.

Jyväskylän yläpuolella kierteli varhain torstaina lentokone. Kone kaarteli ympyrää kaupungin yläpuolella useita tunteja. Myöhemmin aamupäivällä kone liiteli Korpilahden päällä. Tieto selvisi Flightradar-palvelusta, joka näyttää reaaliajassa taivaalla liitävä koneet.

Miksi kone hyrrää ympyrää kaupungin yläpuolella?

Kyseessä on Jyväskylän MM-ralleihin liittyvä linkkikone, kertoo Finavian Jyväskylän lentoaseman päällikkö Esa Kainulainen. Kainulaisen mukaan kone ajaa lentoja kaupungin yllä rallien aikana.

– Se on varmistamassa tietoliikenneyhteyksiä. Kaikissa kilpa-autoissa on seurantalaite, josta tieto liikkuu eteenpäin radioliikenteenä rallien tekniseen keskukseen, Jyväskylän MM-rallin kilpailujohtaja Kai Tarkiainen varmistaa.

Kilpa-autoissa omia myös radioita, joita varten kone lentää linkkiä.

Jopa kaksi konetta kerralla

Välillä taivaalla pörrää kaksi konetta yhtä aikaa. Tämä on tarpeen, sillä livevideokamerat tarvitsevat tietoliikenneyhteyksiä.

– Autoissa on in-car -kameroita ja tien vieressä livekameroita, jotka eivät toimi kaapelilla. Koneet lentävät linkkiä myös näille, Tarkiainen toteaa.

Koneet pörräävät taivaalla lähes tauotta rallien ajan.

– Silloin kun erikoiskokeita on käynnissä, siellä lentää joku kone koko ajan. Järjestelmä on rakennettu niin, että se toimii ympäri maailmaa kaikissa maissa, myös niissä, joissa ei ole minkäänlaisia mobiiliyhteyksiä. Se on tehty heikoimman lenkin mukaan ja siksi käytetään samaa systeemiä joka paikassa, Tarkiainen selvittää.

Suomessa mobiiliyhteydet pelaavat, mutta kilpa-autojen radioliikennejärjestelmä on rakennettu toimimaan vain koneiden tuomalla tietoliikenteellä.

Siellä missä erikoiskokeetkin

Tietoliikennettä tarvitaan siellä, missä erikoiskokeita ajetaan. Siksi koneet liikkuvat erikoiskokeiden mukaan pitkin maakuntaa. Myös koneen lentokorkeus riippuu siitä, miten kaukana kilpailukeskuksesta ollaan.

– Kone tekee keilan muotoisen alueen, josta se voi ottaa tietoa. Jos ääripisteet ovat kovin kaukana toisistaan, täytyy lentää korkeammalla, Tarkiainen kertoo.

Epävakainen sää ei estä linkkikoneiden lentoa.

– Ne eivät ole kauhean sääarkoja, koska koneet lentävät korkealla. Siellä ei sää enää hirveästi vaikuta. En muista, että kone olisi joutunut ikinä olemaan kentällä huonon sään vuoksi.

Lentokoneiden toimintaa hoitaa SIT-Sport, joka huolehtii muun muassa rallien ajanottosysteemistä. Linkkikoneita on käytetty ralleissa jo vuosia, Tarkiainen kertoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .