Rallitapahtuma keskeytyi Multialla hetkeksi rajun ulosajon vuoksi – kuski ja kartturi selvisivät säikähdyksellä

Multialla käynnissä oleva Multia Ralli jouduttiin lauantaina keskeyttämään hetkeksi Vekurinjoentiellä sattuneen ulosajon vuoksi.

Kilpailunjohtaja Marko Riihimäen mukaan ralliauto meni ojanpientareen kautta metsään, pyörähtäen kerran tai kahdesti ympäri. Ulosajo sattui iltapäivällä kello yhden jälkeen.

Kuljettaja ja kartanlukija kävivät rysäyksen jälkeen tarkastettavina ambulanssissa.

– Päivystykseen ei tarvitse mennä. Turvavarusteet olivat kunnossa. Kyseessä oli normaali kilpailutilanne, ja kilpailuorganisaatio aloitti pelastustoimet. Auto kärsi peltivaurioita, mutta kuljettajat ovat kunnossa, Riihimäki sanoo.

Katsoja hälytti paikalle myös hätäkeskuksen kautta Keski-Suomen pelastuslaitoksen, jolla ei lopulta ollut tehtävää tilanteessa.

– Ihan hyvä, että katsojatkin reagoivat, kun ulosajo oli kuitenkin aika vauhdikas, Riihimäki sanoo.

– Vähän varmaan yliyritystä on ollut, kun pojilla oli kärkipaikat haussa, Riihimäki arvioi ulosajon syytä.

Multia Rallissa kisaa 211 autoa eri luokissa. Ulosajanut autokunta oli mukana R-Rallicupin osakilpailussa.

Ralliliikenteestä aiheutuu Riihimäen mukaan lauantaina jonkin verran ruuhkaa Multian seudulla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .