Rattijuopon epäillään aiheuttaneen nokkakolarin Muhoksella

Ohittamaan lähtenyt kuljettaja oli silminnäkijöiden mukaan ajanut huomattavaa ylinopeutta.

Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla kaksi ihmistä loukkaantui nokkakolarissa tiistai-iltana. Turma tapahtui ennen iltayhdeksää tiellä 22, kun Muhokselta Oulun suuntaan menossa ollut henkilöauto lähti ohittamaan edellä ajanutta ja törmäsi vastaantulijaan.

Poliisi epäilee, että ohittamaan lähteneen auton kuljettaja oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Ajokeissa oli vain kuljettajat, jotka kuljetettiin sairaalaan. Poliisilla ei ollut yöllä tietoa heidän vammojensa vakavuudesta.

Ohittamaan lähtenyt kuljettaja oli silminnäkijöiden mukaan ajanut huomattavaa ylinopeutta. Keski-ikäistä miestä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta.

Uusimmat

Kotimaa

Lähihoitajaksi voi vielä keväällä päästä ilman soveltuvuuskoetta – kaikki oppilaitokset eivät ota kokeita käyttöön

Suomi jarruttaa Euroopasta vietävän tiedusteluteknologian tehokkaampaa valvontaa

Turvapaikanhakija ei tiennyt juristiaan oikeustaistelun aikana – Abraham kertoo joutuneensa pakkopalautetuksi hengenvaaraan väärällä nimellä

Minna Canth -kirjailija Minna Rytisalo veti pääkirjaston Minnansalin ääriään myöten täyteen – vaikuttajan Jyväskylän-vuodet nousevat nyt uuteen arvoon

Kaksikko ryösti kaupan Paraisilla, poliisi nappasi epäillyt koiran avulla

Väitöstutkimus: D-vitamiinin puutos vaikuttaa useiden sairauksien syntyyn – tämän verran suomalainen tarvitsee ravintolisää päivässä

Linja-auto ja aura-auto kolaroivat jäisellä tiellä Loimaalla –  matkustajat selvisivät säikähdyksellä

Turistibussi jumahti jyrkkään ylämäkeen Riihivuorentiellä ja valui päin puita ja sähkölinjoja – yksi loukkaantui

Vuoden Matti on meteorologi Matti Huutonen – Nykänen sai tittelin ensimmäisenä 1983

Viikonloppu lämmin koko maassa, vuoden korkein lämpötila mitattiin Juupajoella – pakkanen häätää kevään tunnun ensi viikolla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.