Rattijuoppokolarit ennallaan Suomessa

Rattijuopot aiheuttavat Suomessa 25–30 prosenttia kuolonkolareista. Osuus on pysynyt viime vuosina ennallaan. Samaan aikaan useimmissa muissa EU-maissa rattijuopumuksen aiheuttamat kuolonkolarit ovat vähentyneet.

Suomea synkemmällä paikalla tilastoissa ovat vain Italia ja Romania. Esimerkiksi Tshekissä ja Ranskassa rattijuopumuksesta johtuvat liikennekuolemat ovat vähentyneet huomattavasti, kertoo Euroopan liikenneturvallisuuskomitea.

Ranskassa myös ajovauhti on hidastunut enemmän kuin muissa EU-maissa. Vähimmillä ylinopeuksilla ylpeilevät Ranskan ohella Tshekki, Itävalta ja Sveitsi. Eniten ylinopeutta ajavat puolalaiset ja tanskalaiset.

Turvavyön käytössä suomalaiset ovat mallioppilaita: yli 90 prosenttia etupenkillä istuvista käyttää turvavyötä ja takapenkkiläisistäkin lähes 90 prosenttia. Turvavyön käyttöä ovat viime vuosina lisänneet tuntuvasti muiden muassa virolaiset, tshekit ja unkarilaiset.



Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.