Rautalammen kaloissa ei ollut virustautia

Elokuun toisella viikolla Pohjois-Savon Rautalammin Rautalampi-järvestä löytyneiden kuolleiden kalojen kuolinsyyn tutkimukset ovat valmistuneet.

Pohjois-Savon ely-keskuksen biologi Ilpo Käkelä vahvistaa jo aiemmin esillä olleet syyt kalakuolemille.

– Tulokset vahvistavat, että kalakuolemat johtuivat luonnon olosuhteiden heikentyneestä tilasta. Kalat ovat kärsineet jo pidempään hengitysvaikeuksista ja järven huonosta tilasta, Käkelä sanoo tiedotteessa.

Pohjois-Savon ely-keskus seuraa järven vedenlaadun kehitystä erikseen laadittavan näytteenotto-ohjelman mukaisesti. Kalakannan rakennetta selvitetään myös koeverkkokalastuksella.

Rautalammin kunta, Pohjois-Savon ely-keskus sekä järven ranta-asukkaista koottu hoitoyhdistys päättävät syyskuun aikana järven kunnostushankkeen käynnistämisestä.

Rautalammin kaloista otetut näytteet tutki Ruokavirasto. Aikaisemmin kuolleista yksilöistä kerätyissä näytteissä havaittiin kidusten pintakerroksen voimakasta paksuuntumista, mikä haittaa kalan hengitystä.

Elävistä kaloista otetuissa näytteissä havaittiin samaa ilmiötä. Tulos viittaa pitempiaikaiseen ärsytykseen ja vesiympäristön heikentyneeseen tilaan.

Sen sijaan tuloksissa ei näkynyt merkkejä akuuteista myrkytyksistä. Myös virustaudit on suljettu pois.

Rehevöitymisestä kärsivän järven leväkukinnot ovat heinäkuun lopulta alkaen olleet voimakkaita. Merkittävä osa koko järven vesimassasta sijaitsee vain keskimäärin metrin syvyisessä vesikerroksessa, joka lämpeni elokuun alussa jopa 26–30 asteiseksi.

Ely-keskuksen mukaan onkin hyvin todennäköistä, että levien suuri päiväsaikainen perustuotanto on äkillisesti muuttunut yöllä käänteiseksi, happea kuluttavaksi ja hiilidioksidia tuottavaksi reaktioksi ja aiheuttanut ennestäänkin hapenottokyvyltään heikentyneiden kalojen kuolemia.

Rannoilta on kerätty tähän mennessä kuollutta kalaa arviolta 3 000 kiloa. Uusia kalakuolemia ei ole enää havaittu.

Itä-Suomen poliisi on aiemmin ilmoittanut, että Rautalampi-järven kalakuolemiin ei epäillä liittyvän rikosta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .