Rautatiesilta paloi Hartwall-areenan vieressä Helsingissä — ei haittannut matkustajaliikennettä

Huoltoliikenteen käyttämä ratasilta paloi Helsingin Hartwall Areenan läheisyydessä keskiviikkona, kerrotaan Finrailin Rataliikennekeskukselta.

Rataliikennekeskuksen mukaan kyseessä on terässilta, jonka puiset ratapalkit paloivat. Palo saatiin sammutettua alle kahdessa tunnissa.

Tulipalosta ei ollut haittaa matkustajaliikenteelle. Rataliikennekeskuksen mukaan sillalla kulkee ainoastaan huoltoliikennettä. Palon leviämisestä ei ollut vaaraa.

Ilmoitus tulipalosta tehtiin kello 11:n aikaan. Palon syttymissyy ei ole varmistunut.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

— Siellä on junarata, missä on sähköt. Täytyy hoitaa ensin sähköt pois ennen kuin sinne päästään kunnolla sammuttamaan, päivystävä palometari Paul Nyberg kertoi aiemmin IS:lle sammutustöiden alkuvaiheessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.