Rekan ja henkilöauton nokkakolari sulki tien Laukaassa – yksi henkilö kuoli

Yksi henkilö on menehtynyt Laukaassa tiistaiaamuna sattuneessa raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa. Menehtynyt oli henkilöauton aikuinen kuljettaja.

Raskaan ajoneuvon kuljettaja vietiin tarkastukseen. Pelastuslaitoksen mukaan hän ei kuitenkaan ole loukkaantunut.

Kolari sattui hieman ennen aamuyhdeksää. Onnettomuus sattui Suolahdentiellä Laukaasta tultaessa ennen Kuusan siltaa, lähellä Varjolan tilan risteystä.

 

Paikalla olleen Keskisuomalaisen toimittajan mukaan raskas yhdistelmäajoneuvo tuli Jyväskylän suunnasta ja henkilöauto Suolahden suunnasta. Tie onnettomuuspaikalla oli todella liukas.

Poliisin kenttäjohtaja, ylikonstaapeli Riku Mykkänen kertoo, että alustavien tutkimusten mukaan henkilöauto olisi ajautunut vastaan tulevien kaistalle. Poliisi vahvisti iltapäivällä, että henkilöauto ajautui raskaan ajoneuvon keulaan.

Poliisi selvittää onnettomuuden syitä. Myös Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on matkalla paikalle.

Ajoneuvoyhdistelmä ajautui osittain ojaan ja jäi osittain tielle. Henkilöauto vaurioitui täysin.

Tie oli suljettuna liikenteeltä, ja tie saatiin auki puoli yhden aikaan iltapäivällä. Onnettomuudesta oli merkittävää haittaa liikenteelle.

Juttua päivitetty 22.1.2019 kello 15.49: lisätty kartta onnettomuuspaikasta.

Laukaan kuolonkolarissa menehtyi paikkakuntalainen nainen