Reserviläinen: Poliisi kaavailee reservipoliisijärjestelmää

Reservipoliiseja voisi käyttää ammattipoliisin apuna esimerkiksi luonnonkatastrofeissa tai suurissa yleisötapahtumissa.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen haluaisi korvata täydennyspoliisijärjestelmän uudella reservipoliisijärjestelmällä, kertoo Reserviläinen-lehti. Kolehmainen sanoo lehdelle, että reservipoliiseja voisi käyttää ammattipoliisin apuna esimerkiksi luonnonkatastrofeissa tai suurissa yleisötapahtumissa.

Kolehmaisen mukaan nykyinen täydennyspoliisilaki on ongelmallinen, koska lain mukaan on oltava poikkeustila, jotta täydennyspoliiseja voidaan käyttää.

Kolehmainen kertoo lehdelle, että reservipoliisi voisi koostua 2 000–3 000 reserviläisestä, joista 500 harjoittelisi useammin ja olisi nopeasti poliisin käytettävissä. Hän sanoo keskustelleensa hankkeesta Puolustusvoimain komentajan Jarmo Lindbergin kanssa.

– Näen Puolustusvoimien kanssa paljon synergiamahdollisuuksia vaikka kaluston ja varusteiden muodossa. Koulutuksellisesti taas yhteistyötä voitaisiin tehdä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa, Kolehmainen sanoo lehdelle.

– MPK voisi yhdessä Poliisiammattikorkeakoulun kanssa laatia koulutusohjelman reservipoliiseille. MPK:lla on kuitenkin paljon osaamista ja ihmisiä, tämä voisi olla win-win-tilanne molemmille osapuolille.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kommentoi Twitterissä, että poliisi tarvitsee reservin.

Poliisiylijohtaja on puhunut täydennyspoliisien korvaamisesta jo aiemmin. Viime vuonna hän nosti asian esille puhumalla valmiuspoliiseista ja varautumispoliiseista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.