Riihimäen ja Hämeenlinnan junarata tarkoitus saada kuntoon perjantaina

Liikenteessä on kuitenkin yhä muutoksia perjantaina.

Liikennevirasto arvioi, että Riihimäen ja Hämeenlinnan välinen junarata saadaan normaaliin liikennekuntoon perjantaina.

Liikenteessä on kuitenkin yhä muutoksia perjantaina. Hämeenlinnasta Riihimäelle kello 6.18 lähtevä juna on peruttu, kuten myös Riihimäeltä Hämeenlinnaan kello 17.13 lähtevä juna.

Osa junista myös pysähtyy harvemmilla asemilla kuin tavallisesti. Kaukojunat paikkaavat liikennettä pysähtymällä asemilla, joille taajamajunat eivät liikennöi normaalilla aikataululla. Lisätietoa vuoroista saa VR:n sivuilta.

Sähköratapylväs vaurioitui pääradalla louhintatöissä maanantaina.