Rikosepäily: Petkuttajat hakivat uhrin nimiin parissa päivässä 183  000 eurolla pikavippejä

Uhrin nimiin haettiin hänen tietämättään kesäkuussa kahden päivän aikana 183  000 eurolla pikavippejä, Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan. Poliisin mukaan varoista ehdittiin nostaa noin 70  000 euroa ennen kuin varat takavarikoitiin.

–  Pikavipit on haettu pienemmissä erissä 20–30 yhtiöstä. Näitä on tehty sarjana ja haettu ihan lyhyessä ajassa, tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen sanoo.

Kolmea ihmistä epäillään jutun vuoksi törkeistä petoksista. Minkkisen mukaan tekijöiltä löytyy aiempaa petostaustaa.

–  Hämmästyttävää, että näin nopeasti pystyy saamaan pikavippiyhtiöistä tuollaisia määriä. Mutta pikavippiyhtiöitä on ilmeisesti niin paljon. Tuntuu, että lainat myönnetään henkilöille ikään kuin automaationa, jos vain on luottotiedot kunnossa.

"Uhri vietiin pankkiiin"

Minkkisen mukaan pikavippien ottamista edelsi se, että uhri vietiin pankkiin hakemaan itselleen verkkopankkitunnukset.

– Tämä henkilö vietiin pankkiin avaamaan ne tunnukset. Käytettiin hyväksi tällaista hyväuskoisuutta ja tällaista henkilöä, joka oli helposti johdateltavissa.

Uhri ei Minkkisen mukaan ollut erityisen iäkäs, kuten petosrikoksissa ajoittain.

–  Hän ei ymmärtänyt, mitä tällaisilla pankkitunnuksilla saa aikaan.

Esitutkinnassa rikoksesta epäiltyjen tililtä takavarikoitiin yhteensä noin 120  000 euroa.

"Rahaa saa ehkä liian nopeasti"

Minkkinen arvioi, että lainsäädännössä voisi olla pikavippiasioissa jossain määrin parantamisen varaa.

– Ehkä se on liian nopea prosessi, että pystytään lyhyessä ajassa saamaan noin valtava määrä lainaa tehtyä yhden henkilön nimiin.

Minkkinen uumoilee, että pikavippibisnes on ilmeisesti kaikesta huolimatta niin kannattavaa, että riski luottotappioista kannattaa ottaa.

Petosrikoskokonaisuus siirtyy seuraavaksi syyttäjän arvioitavaksi Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla

Katiska-oikeudenkäynnissä käsitellään tänään Niko Ranta-ahon syytettä ex-puoliso Sofia Belorfin pahoinpitelystä

Heinolassa järvellä potkurivian vuoksi ajelehtinut alus ja sen matkustajat on saatu maihin

Hevonen vajosi mutaojaan, aasi ilmoitti huudoillaan kaverinsa hädästä

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Korona tukahduttaa opiskelijabileet Jyväskylässä: tursajaiset siirtyvät, osa yökerhoista pysyy kiinni, eikä Kauppakadun Approkaan ole varma

Jyväskylä hakee 750 000 euron säästöjä muun muassa kirjastoista ja lasten liikunnasta – palveluja supistetaan, maksuja korotetaan ja henkilöstöä vähennetään

Murhan yrityksen kohteeksi joutunut Pekka Kataja palaa julkisuuteen ensi lauantaina – "Perunakuopasta pois"

Marin A-studiossa: Karanteeni- ja testauslinjauksessa olisi kaivattu selvempää viestintää – "Kyse ei ole poliittisesta päätöksestä vaan viranomaispäätöksestä"

Jyväskylän yliopistolla aavistuksen Itä-Suomen yliopistoa väljempi maskilinjaus – perjantaina saattaa tulla uusi ohjeistus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.