Rinne hallitusneuvottelujen aikataulusta: Iso osa työryhmistä voi olla valmiina huomenna illalla

Hallitusneuvottelujen vetäjä Antti Rinne (sd.) pitää kiinni tavoitteesta, että tulevan hallituksen ohjelma olisi valmis tämän viikon perjantaina.

–  Voi olla, että olen turhan optimistinen, mutta tällä hetkellä näyttää, että aikataulut ovat pitäneet juuri sillä tavalla kuin ajattelin, Rinne sanoi neljän suurimman puolueen puheenjohtajien eurovaalikeskustelussa Ylen TV1:ssä.

Rinne kertoi, että tämän aamun tietojen mukaan iso osa neuvottelujen työryhmistä voisi saada työnsä valmiiksi huomisiltaan mennessä. Sen jälkeen Rinne ja muut hallitusta muodostavien puolueiden puheenjohtajat voisivat alkaa käydä kokonaisuutta läpi.

Hallitusneuvotteluissa Helsingin Säätytalolla ovat mukana SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Sipilä: Neuvotteluissa edistytty

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi Ylen eurovaalikeskustelussa, että neuvotteluissa on edistytty eilen ja tänään.

–  Pienin askelin ja paljon asioita on vielä sopimatta, mutta eteenpäin on askelia selvästi nyt otettu, Sipilä luonnehti.

Hallitusneuvottelujen jännitteet nousivat ensi kertaa pintaan viime perjantaina, kun Sipilä ilmaisi tuskastumisensa neuvottelujen hitaaseen etenemiseen.

–  Silloin oli kieltämättä sellainen tunne, että junnataan paikallaan. Ehkä se on hyvä välillä höyryjäkin päästää neuvotteluissa ulos, Sipilä sanoi nyt Ylellä.

Halla-aho: Rinteellä ei ole paljon vaihtoehtoja

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolestaan kommentoi, ettei SDP:n Rinteellä ole paljon vaihtoehtoja nykyiselle hallitusneuvotteluihin osallistuvalle kokoonpanolle.

–  Sen verran räväkkiä lausuntoja annettiin yhdestä jos toisestakin suunnasta ennen vaaleja ja vaalien jälkeen, joten kyllä tässä jonkinlainen pakkorako minun mielestäni on.

Rinne vastasi, että Halla-ahon antama kuvaus "ei missään tapauksessa" vastaa tilannetta. Hallitustunnustelujen aikana oli Rinteen mukaan monta vaihtoehtoa auki, ja lopulta päädyttiin nykyiseen kokoonpanoon.

Kokoomuksen Petteri Orpo kertoi seuraavansa myös tarkkaan Säätytalon tapahtumia ja erityisesti sitä, että Suomen taloudesta pidetään huolta.

–  Jos velkaantuminen pidetään kurissa, niin joku tulee kovasti pettymään, koska vaalilupauksia on kuultu niin paljon, Orpo sanoi.

Rinne pehmitteli rahariitaa: Tilanne on ratkaistu, asiat etenevät hyvin

Tilanne on ratkaistu. Näin Antti Rinne kommentoi aiemmin tänään vasemmistoliiton aamupäivällä ottamaa aikalisää.

–  Tänään keskusteltiin talouskokonaisuudesta ja sen selvittämiseksi tarvittiin aikalisä yhden ryhmän osalta. Nyt asiat on selvitetty. Meillä oli iltapäivällä puheenjohtajien kokous, jossa oli yli 20 erilaista yksityiskohtaa, joihin työryhmistä haluttiin puheenjohtajien ratkaisu. Kaikki on ratkaistu. Asiat menevät hyvin eteenpäin, Rinne sanoi lähtiessään Helsingin Säätytalosta.

Hän vakuuttaa edelleen, että talousraamista on kaikilla puoluejohtajilla yhtäläinen kuva. Rinne ei kuitenkaan edelleenkään kommentoi yksityiskohtia.

Ykköspöydästä, jossa ovat esimerkiksi ilmastoasiat, ei Rinteen mukaan ole toistaiseksi tullut yhtään asiaa puheenjohtajien pöytään ratkaistavaksi.

Vasemmistoliitto ei myisi valtion omaisuutta

Hallitusneuvotteluissa pidettiin aamupäivällä tauko, kun vasemmistoliitto riitautti hallitusohjelman tulopuolen.

Kiista koski ainakin suuren infrapaketin rahoitusta. Vasemmistoliitto ei halua rahoittaa investointeja valtion omaisuutta myymällä, keskusta puolestaan vastustaa lisävelan ottamista.

Vasemmistoliitto on tiettävästi ilmoittanut neuvottelijoille, että sille käy omaisuustulojen käyttäminen. Puolue ei ole toistaiseksi vahvistanut asiaa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson asteli iltapäivällä pikaisesti median eteen ja kommentoi niukkasanaisesti aamupäivällä syntynyttä kiistaa. Hänen mukaansa puolue on nyt esittänyt omat näkemyksensä siitä, miten hankkeita sen mielestä pitäisi rahoittaa.

–  Arvioimme neuvottelutulosta kokonaisuutena sitten, kun se on valmis, Andersson sanoi ja lisäsi neuvottelujen jatkuvan.

Vasemmistoliitto järjestää vielä neuvoa-antavan jäsenäänestyksen hallitusohjelmasta. Asiasta päätti vasemmistoliiton puoluevaltuusto viime vuonna. Puolueen mukaan äänestys saadaan toimitettua parissa päivässä neuvottelutuloksen valmistuttua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.