Rinne lehdille: Pääministeri töpeksinyt totaalisesti Yleisradion kanssa

Rinteen mukaan Sipilän toiminta on herättänyt ison epäilyksen pyrkimyksestä vaikuttaa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi lauantaina Rovaniemellä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on töpeksinyt totaalisesti median ja etenkin Yleisradion kanssa.

Pohjolan Sanomat ja Lapin Kansa kertovat, että Rinteen mielestä Sipilän parinkymmenen sähköpostin palaute Ylen jutusta on herättänyt ison epäilyksen, että hallituksen taholta on kovasti pyritty vaikuttamaan siihen, miten Yle saa asioista kertoa.

– Tässä on vielä taustalla se, voiko hallitus kiristää Yleisradiota hallituksen budjetin kautta.

Rinne opasti, että poliittisille johtajille tulee aina arvostelua ja sitä pitää sietää.

– Jos ajattelen millaista mediakohtelua minäkin olen kokenut tämän kahden ja puolen vuoden aikana SDP:n puheenjohtajana, saisin olla koko aika ilmoittamassa, että tuo toimittaja ei minulle sovi, hän sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.