Rinne syyttää hallitusta kiristämisestä: "Näyttää sanelulta"

Pääministeri Juha Sipilän yhteiskuntasopimuksesta on tullut kiristysruuvi, josta yhteisymmärryksen hakeminen on kaukana, syyttää SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Rinne sanoi eduskunnan hallitusohjelmakeskustelussa, että hallituksen toiminta näyttää sanelulta, jolla ei ole mitään tekemistä sopimisen kanssa.

Rinteen mukaan porvarihallitus vaarantaa yhteiskuntarauhaa uhkaamalla lapsiperheitä, opiskelijoita, eläkeläisiä ja työttömiä mittavilla leikkauksilla, jos palkanalennuksiin tai työajan pidentämiseen ei suostuta.

Oppositiojohtajan mukaan työntekijän koeajan pidentäminen ja määräaikaisuuksien helpottaminen lisäävät turvattomuutta työssä olevilla ihmisillä.

– Kaikki tämä tapahtuu ilman edes vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten kanssa, puhumattakaan kolmikantaisesta valmistelusta, Rinne paheksui. Hänen mukaansa porvarihallituksen puolueet ovat hylänneet yhteistyön ja konsensuksen suomalaisten työmarkkinoiden kehittämisessä.

Rinteen mukaan SDP on kuitenkin valmis tukemaan laajapohjaisen sopimisen varaan rakentuvaa yhteisymmärrystä viennin kilpailukyvyn turvaamiseksi ja tuottavuuskehityksen vahvistamiseksi. Edellytyksenä on, että sanelusta, kiristyksestä ja uhkailusta luovutaan ja luottamus työelämäasioissa palautetaan.

Rinteen mukaan hallitus vaarantaa suomalaisen koulutusjärjestelmän ja kurittaa leikkauksillaan köyhimpiä.

– Näyttää siltä, että Sipilän porvarihallitus pakottaa pienituloiset eläkeläiset valitsemaan joko ruuan tai lääkkeiden väliltä. Mikä olisi teidän valintanne, jos olisitte tässä tilanteessa, arvon pääministeri Sipilä?